EUROOPAN UNIONI ARVOYHTEISÖNÄ

EUROOPAN UNIONI ARVOYHTEISÖNÄ

Euroopan unionin perusoikeusasiakirjan 10 artiklassa on säädetty unionin kansalaisilla olevasta ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaudesta. Useimmissa Euroopan maissa uskontoon liittyvistä kysymyksistä on säädetty lailla, joten kirkoilla ja uskonnollisilla yhdyskunnilla on virallisen instituution asema yhteiskunnan yhtenä rakennetasona. Näin on asianlaita myös Suomessa, jossa valtiovalta antaa perustuslaillisen suojan sekä evankelis-luterilaiselle että ortodoksiselle kirkolle.

Kirkollista elämää koskevat kysymykset ovat sidoksissa yhä enemmän Euroopan sisäiseen ja oikeudelliseen kehitykseen. Tämä on seurausta siitä, että uskonnollisilla yhteisöillä on keskeinen rooli kansalaisten siveellisen arvopohjan muodostajana sekä eurooppalaisen hengenperinnön välittäjänä. Perusoikeuksien näkökulmasta juuri kirkkojen edustamalla arvomaailmalla onkin tärkeä rooli eurooppalaisen hengenperinnön, uskonnonvapauden sekä ihmisoikeuksiin liittyvien kysymysten määrittelijänä paitsi Euroopan yhdentymiskehityksen näkökulmasta, myös ylikansallisesti ajateltuna. Kirkoilla nähdään yhdentyvässä Euroopassa olevan keskeisen roolin osana eurooppalaista kulttuuri-identiteettiä.

Euroopan kansoja yhdistävä henkinen ja kulttuurinen perintö nojaa paitsi kristinuskon edustamaan arvomaailmaan, myös hellenistiseen antiikin kulttuuriin, roomalaiseen oikeusajatteluun sekä juutalaista monoteismiä edustavaan uskonnolliseen perinteeseen. Eurooppalainen uskonnonvapaus- ja ihmisoikeusajattelu juontaa juurensa samoja kristillis-humanistisia arvoja edustavasta perinteestä. Yhdentyvässä Euroopassa kaivattaisiinkin uudelleen vastaavanlaista yhteistä oikeusperintöä ja sen rinnalla Euroopan kirkkojen aktiivisesti esillä pitämää kristinuskon edustamaa hengellistä perintöä.

Eurooppalaisen identiteetin, ”Euroopan sielun” hoitamisessa on edesmenneen arkkipiispa Mikko Juvan mukaan keskeistä ”sen moraalin, sen eetoksen ja sen humanismin vaaliminen”. Olivat kyseessä sitten valtioiden lainsäädäntöön, uskontoon tai moraaliin perustuvat säännöt tai kasvatukselliset käyttäytymissäännöt, ne on aina jouduttu ilmaisemaan yksiselitteisiin käskyihin ja kieltoihin puettujen normien muodossa. Moraalia ei kuitenkaan voi typistää ainoastaan ulkoapäin opeteltaviksi käskyiksi ja kielloiksi. Mikäli pääasiana on pelkkien oikeiden sääntöjen, käskyjen ja kieltojen noudattaminen, se on vaarassa muodostua Juvan ilmaisemin sanoin pelkäksi ”henkiseksi vallankäytöksi, joka ei ole enempää sivistynyttä kuin kristillistäkään”. Kristillinen ihmiskäsitys pitää sisällään ajatuksen yksilöstä, joka on vapaa ja jolla on täydellinen itseisarvo sinänsä.

Käsitys ihmispersoonasta loukkaamattomana ja ainutlaatuisena yksilöllisenä olentona on syntynyt jo antiikin ajattelijoiden keskuudessa ja 300-luvulla eläneiden kirkkoisien ajattelussa. Juuri kristillinen ihmiskunnioitus ja siihen sisältyvä ihmisyksilön luovuttamattomia perusoikeuksia ja –vapauksia koskeva käsitteistö juontaa siten juurensa paitsi antiikin ’poliksessa’ vallinneesta vapaiden yksilöiden muodostamasta yhteisöllisen elämän mallista, myös kristinuskoon sisältyvästä käsityksestä ihmisestä vapaana ja itsessään täydellisesti arvokkaana Jumalan kuvana. Uskonpuhdistuksen myötä tämä kristillinen vapauskäsitys kehittyi nykyiseen eli yksilön autonomisuutta ja itsemääräämisoikeutta tarkoittavaan muotoonsa. Uskonpuhdistukseen sisältyi myös ’luonnollista lakia’ edustavasta ajattelutavasta kumpuava ja lähimmäisenrakkauteen perustuva yhteisöllisen toiminnan malli, joka on ollut leimallista koko eurooppalaiselle identiteetille. Maallinenkin työ on käsitetty Jumalalta saaduksi kutsumukseksi, joka velvoittaa ihmisiä huolehtimaan lähimmäisistään ja erityisesti niistä, jotka eivät omin voimin siihen kykene.

Eurooppalaisen hyvinvointivaltioajattelun voi myös katsoa juontavan juurensa sanotusta lähimmäisenrakkauteen velvoittavasta ajattelutavasta, jossa yksilöllistä vapautta ja yhteisöllisen toiminnan vaatimuksia ei tarvitse nähdä toisiinsa vastakohtaisessa suhteessa olevina entiteetteinä. Puolustaessaan hyvinvointivaltio-ajattelua arkkipiispa John Vikström on liittänyt sanotun ajattelutavan käsitteisiin ’vapaus’ ja ’turvallisuus’ sekä katsonut sen ilmaisevan Matteuksen evankeliumissa (7:12, Raamattu 1992) tarkoitettua ns. ’kultaiseen sääntöön’ sisältyvää eettistä asennetta. Saman ajatuksen tuo esille Mikko Juva todetessaan, että ”kun ihminen vaatii enemmän itseltään kuin muilta ja samalla tunnustaa oman rajallisuutensa, hän ei lankea niin helposti moralismiin” ja jatkaa: ”Jossakin Euroopan kulttuurin sydämessä elää kuitenkin kaikelle ihmisarvoiselle kulttuurille yhteinen kultainen sääntö: Kaikki, minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille.”

Kirkolla instituutiona on siten velvollisuus huolehtia, että sen teologiaa ja päätöksentekoon johtavaa argumentaatiota ei irroteta siitä perusarvopohjasta, johon kirkko on sitoutunut sen vuosituhantisen historiansa ajan - toisin sanoen Raamatun sanan pitämisestä ylimpänä ja samalla ainoana auktoriteettina. Kirkkolain 1 luvun 1§:n mukaan: "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä".

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on toiminnassaan sitoutunut paitsi ekumeeniseen yhteistyöhön Euroopan muiden kirkkojen kanssa, pitänyt tärkeänä osallistua ja olla vuorovaikutussuhteessa myös Euroopan unionin toimintaan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on Euroopan kirkkojen konferenssin CEC:n (Conference of Europea Churches) jäsen, ja ollut osallisena myös Charta Oecumenica –sopimusasiakirjan laatimiseen. Euroopan kirkkojen konfrenssi (EKK) on paneutunut erityisesti sosiaali-eettisten kysymysten käsittelemiseen ja toimii merkittävässä roolissa protestanttisten kirkkojen äänenä Euroopan unionin suuntaan.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on myös Kirkko ja yhteiskunta-komission (CSC) tärkeä yhteistyökumppani EU-asioihin liittyvissä kysymyksissä pyrkien vaikuttamaan asioissa, jotka ovat kirkon toiminnan kannalta tärkeitä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on laatinut omia tulevaisuuden visioitaan ja strategisia tavoitteitaan useissa julkilausumassa. Niissä kirkko on määritellyt paitsi suhtautumistaan EU:n toimintaan, tuonut myös esiin niitä arvoja, joihin kirkko on sitoutunut omassa toiminnassaan. Näitä arvoja ovat ”pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus ja totuudellisuus.” Tulevaisuuden toimintaympäristön muutoksia ennakoivan sekä kirkon yhteisten tehtävien kehittäjänä ja edusvalvojana julkilausumissa tuodaan esiin, että kirkko haluaa olla mukana kehittämässä sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävää unionia, joka perustuu yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin, kuten rauha, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, yhteisvastuullisuus, demokratia, ihmisoikeudet ja kestävä kehitys.”

Kristillis-humanistisesta perinteestä ammentava ihmisoikeusajattelu on noussut yhä vahvempaan asemaan Euroopan integraatiokehityksen myötä. Tämä on johtunut paitsi entisten itäblokin valtioiden edustamien marxilais-leniniläisten ideologioiden romahtamisesta, myös Euroopan ulkopuolelta tulevien uskonnollis-kulttuuristen voimien vahvistumisesta. Muun muassa islamilainen ihmisoikeuskäsitteistö kuvastaa erilaista ajattelutapaa kuin millainen Euroopan valtioiden hyväksymiin ihmisoikeussopimuksiin on kirjattu. Tästä näkökulmasta on hyvinkin perusteltua ajatella, että yhdentyvässä Euroopassa kehitys johtaa jonkinlaiseen ”kristilliseltä pohjalta nousevaan valtioiden eettisen vastuun uuteen korostukseen.”

Euroopan kansojen välisen yhteyden perustana on useita paitsi historiallisia ja yhteiskunnallisia, myös kulttuurisia, filosofisia ja ylipäätään eurooppalaiseen henkiseen perinteeseen liittyviä tekijöitä. Niiden puolustamisen ei tule merkitä kuitenkaan vastaamista ’kovuuteen kovuudella’ ja ’arroganssiin arroganssilla’; sen sijaan Euroopan tulee tukeutua arkkipiispa Juvan ilmaisemin sanoin: ”omaan syvimpään perinteeseensä ja vetoaminen sellaiseen moraaliin, joka on samalla kertaa sekä suvaitsevainen ja anteeksiantava että eettisesti kirkas.”

Anne Thil OTK, VT, TM, TL, FT