ARVOLIBERALISMIN AATEHISTORIALLISET JUURET

ARVOLIBERALISMIN AATEHISTORIALLISET JUURET

Ennen kuin inhimillinen yhteiselämä on edennyt modernia vapautta korostavaan vaiheeseen sosiaaliset yhteisöt ovat käyneet läpi muutoksia primitiivisistä heimoyhteisöistä kohti monimutkaisempia ja kehittyneempiä yhteisöllisen elämän muotoja. Historiallisesti tarkastellen kehitysvaiheet voidaan jakaa primitiivisen heimoyhteiskunnan, varhaisen ja kehittyneen korkeakulttuurin, traditionaalisen yhteiskunnan sekä nykyisin vallitsevan modernin yhteiskunnan jaksoihin. Primitiivisten heimoyhteiskuntien vaiheessa yhteisöjen objektiivinen ja sosiaalinen maailma olivat yhteen kietoutuneita ja moraali- sekä oikeuskäsitykset heijastivat myyttisiä maailmankuvia. Oikeusjärjestyksen kaltaisia funktioita ei vielä ollut kehittynyt konfliktien ratkaisemista varten.

Traditionaalisen yhteiskunnan vaiheessa sosiaalinen elämä oli rakentunut heimo- ja sukulaisuussuhteiden sijasta valtiollisesti ja poliittisesti organisoitujen järjestelmien varaan. Varhaisen korkeakulttuurin vaiheessa moraalitajunta ei ollut vielä kehittynyt konventionaalista tasoa ylemmäksi, vaan maailmankuvat olivat myyttisperäisiä. Modernisoitumis- ja rationaalistumiskehityksen myötä metafyysis-uskonnolliset moraali- ja oikeustajuntaa ohjaavat normit olivat alkaneet eriytyä omiksi konkreettisiksi ja institutionalisoituneiksi saarekkeikseen ja toimintalohkoikseen. Kehittyneen korkeakulttuurin vaiheessa oli edetty myyttisperäisistä maailmankuvista intellektuaalisiin ja systemaattisiin maailmankuviin, joita erityisesti kreikkalainen filosofinen ja sittemmin kristillinen maailmankatsomus olivat muokanneet. Konfliktien ratkaisemistehtävät olivat siirtyneet tuomari-päällikköinstituutioilta valtiollisesti organisoidun oikeusjärjestelmän hoidettavaksi.

Modernin yhteiskunnan tasolle tultaessa on edetty järjestelmään, jossa valtiollinen organisaatio hoitaa sanotut tehtävät edustuksellisen demokratian kautta. Toisin sanoen vaaleilla valittujen ja erilaisia aatesuuntia sekä ideologioita edustavien poliittisten toimijoiden kautta. Kukin niistä edustaa omanlaistaan yhteiskunta- ja aatteellista näkemystä, jotka voidaan jakaa kolmeen pääideologiaan eli konservatismiin, sosialismiin ja liberalismiin,. Moniarvoistumiskehityksen näkökulmasta kolmannella eli liberalistista aatesuuntausta edustavalla ideologialla on ollut edellisiä suurempi rooli eurooppalaisten maailmankuvien ja -katsomusten muovaajana. Liberalismi korostaa yrittämisen vapautta ja vapaita markkinoita talouselämässä sekä vapaamielisyyttä ja suvaitsevaisuutta kulttuurissa. Se on eri muodoissaan valistusajan edistysuskon, mutta myös romantiikan yksilöllisyyden etsimisen perillinen ja siitä on tullut hallitseva virtaus läntisessä maailmassa paitsi poliittisesti, myös aatteiden ja ylipäätään sosio-kulttuurin tasolla. Kun liberalismia tarkastellaan muissa kuin taloudellisissa eli klassista ja sosiaaliliberalismia tarkoittavissa yhteyksissä, puhutaan arvoliberalismista. Arvoliberalismin piiriin kuuluu sellaisia yhteisöllisen ja yksilön omaan elämänpiiriin kuuluvia aspekteja kuten sananvapaus, uskonnonvapaus, yhdistymisvapaus - sanalla sanoen ihmisten täydellinen vapaus päättää itse kaikista ei-taloudellisista asioistaan. Kaikki nämä liittyvät ja ovat tavalla tai toisella johdettavissa sellaisesta perusmääritelmästä kuin ihmisoikeudet.

Vaikka ihmisoikeudet kuuluvat liberaalien demokratioiden peruskäsitteisiin, tutkijoiden kesken vallitsee kuitenkin erilaisia käsityksiä siitä, miten pitkälle ihmisoikeuksien historia ulottuu. Osa tutkijoista katsoo, että ihmisoikeusajattelun alkuhetki on ajoitettavissa tiettyyn ajanjaksoon ja tapahtumaan valtioiden historiassa. Juridisiin sopimuksiin perustuviksi oikeuksiksi ihmisoikeudet alkoivat kehittyä erityisesti Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen (1776), Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen (1789) sekä Yhdysvaltojen ihmisoikeusasiakirjan (Bill of Rights, 1791) vaikutuksesta. Näissä asiakirjoissa korostui käsitys siitä, että valtion valta perustuu yksilöiden eli kansalaisten omaehtoiseen suostumukseen ja vapaaseen tahtoon. 

(https://www.ykliitto.fi/yk-teemat/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-historiaa)

Osa tutkijoista puolestaan katsoo ihmisoikeuksien historian ulottuvan ajassa vielä paljon kauemmaksi taaksepäin eli inhimillisen kulttuurin, uskontojen ja sivistyksen alkuhistoriaan. Ensimmäiset viitteet ihmisoikeusperustaisesta ajattelusta on löydettävissä suurten uskontojen ja kulttuurien eettisistä ja moraalisista oppilauselmista. Ihmisten oikeudenmukainen kohtelu, heikompien puolustaminen ja vääryyttä vastaan toimiminen ovat olleet kautta aikojen periaatteita, joita on kirjattu eri uskontojen opetuksiin. Inhimillisiä oikeuksia ja velvollisuuksia sisältäviä argumentteja on löydettävissä myös ihmiskunnan varhaisesta aatehistoriasta, kuten vaikkapa antiikin ajattelusta - joskin tuolloin ihmisoikeudet olivat enemmän moraalin, etiikan ja filosofian käsitteitä kuin oikeudellisia määritelmiä.

Ihmisoikeuksien käsite on ulotettavissa näin ollen aina muinaisen Babylonian kulttuurin alkuvaiheisiin sekä maailman suurten uskontojen kuten kristinuskon ja islaminuskon edustamiin sisällöllisiin periaatteisiin. Erityisesti ihmiselämää sekä perhettä, sukuyhteisöä ja heimoa koskeviin eettisiin ohjeisiin ja moraalikäsitteisiin. Ja myös niihin yksilöitä, heidän oikeuksiaan, vastuitaan ja vapauksiaan koskeviin määritelmiin, jotka näiden uskontojen kirjallisissa dokumenteissa eli Raamatussa ja Koraanissa on lausuttu julki. Näihin tulkintoihin sisältyy ajatus ihmisoikeuksien ja ihmisoikeusajattelun historiallisesta kehityksestä läpi vuosisatojen – ja käsitys siitä, että ihmisoikeudet ovat perustavanlaatuisia oikeuksia, jotka ovat yhteisiä kaikille maapallolla eläville ihmisille kaikkina aikoina - siis ajasta ja paikasta riippumatta.

Yhdistyneiden kansakuntien julistusten mukaan ihmisoikeudet perustuvat ajatukseen ihmisestä moraalisena olentona ja jokaiselle ihmiselle ihmisyyden osana kuuluvasta ihmisarvosta. Oikeus vapauteen, omaisuuteen, henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja sorron vastustamiseen on katsottu olevan luovuttamattomia ja valtioiden toimivalta on rakentunut näiden perus- ja vapausoikeuksien kunnioittamiseen. 1800-luvulla kansojen itsemääräämisoikeuden ja yhteiskuntasopimusten nousu yhdessä valtioiden itsenäisyysjulistusten kanssa on syventänyt ajatusta valtion ja kansalaisen välisestä suhteesta. Tärkeä merkkipaalu ihmisoikeuksien kehityksessä on ollut myös orjuuden kieltäminen.

Kohti nykyistä muotoaan ihmisoikeusajattelu kehittyi 1600-luvulla liberalistisessa ajattelussa, jolloin korostui ajatus luonnonoikeudesta (natural rights). Jokaisella ihmisellä katsottiin olevan synnynnäisesti tiettyjä perustavanlaatuisia oikeuksia, jotka edeltävät valtion olemassaoloa ja joiden turvaamiseen valtion oikeutus perustui. 1700-luvun ja valistuksen ajan myötä muotoutui näkemys yksilön ja valtion suhteesta, jossa valtioiden oikeutuksen katsottiin perustuvan yksilöiden vapaaseen tahtoon.

Luonnonoikeudellisen ajattelun ja valistuksen myötä ihmisoikeuksien– ja perusvapauksien asema on muuttunut yhä ristiriitaisemmaksi ja niiden merkitystä nykyisessä muodossaan on alettu yhä enemmän kyseenalaistaa. Ihmisoikeudet on perinteisesti nähty valtioiden velvollisuuksina suhteessa yksilöihin, ja ne on kirjattu valtiollisiin lainsäännöksiin. Toisaalta monissa länsimaissa kansallistunteen voimistuminen ja yksilöllisyyden korostuminen on aiheuttanut sen, että ihmisoikeuksien olemassaoloa ja niiden merkityssisältöä on alettu määritellä uudelleen. Kun ihmisoikeuksia tarkastellaan historiallisessa valossa havaitaan, että yksilön merkityksen ja itsemääräämisoikeuden käsitteet ovat alkaneet saada yhä korostuneemman aseman niin kansallisissa laeissa kuin kansainvälisessä oikeudessakin. Kansainvälisen oikeuden tehtävänä on perinteisesti ollut säännellä valtioiden välistä toimintaa, mutta viime vuosikymmenten aikana vapaan yksilön merkitys on vähitellen noussut yhä tärkeämpään asemaan valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen ja sopimusten rinnalle.

Liberaalin ihmiskäsityksen lähtökohtana on useita sellaisia määritelmiä joita myös kristillinen ihmiskäsitys pitää sisällään. Peruskäsitteistö molemmissa lähtee siitä, että jokaisella ihmisellä on loukkaamaton ihmisarvo, jota tulee suojella ja kunnioittaa hedelmöityksestä luonnolliseen kuolemaan asti. Molemmissa aatesuunnissa katsotaan, että ihmisoikeudet ovat jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle yhtäläisesti kuuluvia perustavanlaatuisia oikeuksia ja niiden tarkoituksena on taata kaikille ihmisarvoinen elämä. Kristillisen katsomuksen mukaan jokaisen yksilön ihmisarvo nousee siitä, että Jumala on luomakunnan ja myös ihmisen luoja. Ihmisoikeusajattelun ytimessä on näkemys, että jokaisella ihmisellä on oikeus omaan vakaumukseensa ja sen ilmaisemiseen. Ketään ei saa syrjiä hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa tai mielipiteittensä vuoksi. Yhtäläinen ja loukkaamaton ihmisarvo eli ihmisarvoisen elämän perusedellytykset kuuluvat kaikille yksilöille, niin oman maan kansalaisille kuin kaikille maapallolla eläville ihmisille. Ihmisoikeudet nähdään perustavaa laatua olevina arvoina, jotka Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistus määrittelee seuraavasti: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.” (1 artikla, Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 1948) 

Siinä, kuinka näitä ihmis- ja perusoikeuksia tulkitaan ja sovelletaan yhteisöllisessä elämässä, liberaali ja kristillinen maailmankatsomus ovat alkaneet yhä enemmän erottua toisistaan, kuten edellä on todettu. Historiallisesti tarkastellen tulkinnat keskeisistä ihmisoikeuksien, kansalaisten perusoikeuksien ja -vapauksien määritelmistä ovat ajautuneet yhä suurempaan ristiriitaan. Erityisesti liittyen yksilön asemaan ja sen merkitykseen valtiollisessa lainsäädännössä ja kansainvälisen oikeuden käsitteistössä. Määritelmät liittyvät nykyisin pitkälti yksilön sukupuoli-identiteettiä, perhe- ja avioliittoinstituutiota sekä yleensä identiteettipolitiikkaa koskeviin kysymyksiin. Myös sananvapauden ja uskonnonvapauden kohdalla moderni liberaali argumentaatio on alkanut sisältää tulkintoja, jotka poikkeavat perinteisistä ja eritoten kristilliseen perinteeseen nojaavista käsitemäärittelyistä.

Kyseinen kehityssuunta heijastaa vaikutuksensa yhteiskunnan eri toimintafunktioihin, yksilöllisiin elämänvalintoihin ja elintapoihin, sanalla sanoen kaikkiin niihin arvovalintoihin, joita yhteiskunnallinen, poliittis-hallinnollinen, taloudellinen, sosio-kulttuurinen ja myös yksilöiden toiminta pitää sisällään. Yksilötasolla kansalaisten onkin entistä tärkeämpää tiedostaa näiden peruskäsitteiden sisälle rakentuneet ideologiset aate- ja arvolataukset - päällisin puolin mariginaalisilta näyttävät, mutta tulevaisuutta ajatellen lähes vastakkaisiin suuntiin johtavat.

Anne Thil  OTK, VT, TM, TL, FT