BLOGIN ESITTELY

 

BLOGIN ESITTELY

Suomalaisten arvot ja niiden muuttuminen ovat viime vuosina olleet näkyvästi esillä julkisessa keskustelussa. Arvokeskustelun runsaudesta huolimatta arvojen sisältö jää usein epäselväksi. Puheenvuoroissa saatetaan suorastaan karttaa tarkkarajaisia määritelmiä – viitataan vain yleisellä tasolla ’länsimaisiin arvoihin’, ’eurooppalaisiin arvoihin’ tai ’kristillisiin arvoihin’. Määrittelyihin voidaan sisällyttää myös termit ’perinteiset arvot’ tai vaikkapa ’perhearvot’, ’tasa-arvo’, ’ihmisarvo’ ja ’yleismaailmalliset ihmisoikeudet’.

Tieteenalasta riippuen arvot voidaan määritellä perustavanlaatuisiksi eettisiksi, paitsi yksilöllistä käyttäytymistä ja elämänvalintoja, myös yhteisöllistä elämää ohjaaviksi normeiksi. Arvot muodostavat jatkumon, jonka toisessa päässä ovat objektiiviset eli kaikkien yhteistä hyvää edustavat arvot, jatkumon toisessa päässä yksilöiden subjektiiviseen elämään liittyvät, lähinnä henkilökohtaiset preferenssit. Hyvän yhteiskunnan keskeisinä arvoina voidaan pitää sellaisia käsitteitä kuin vapaus, demokratia, yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus ja yhteisvastuu. Oikeusvaltiossa tavoitteena on tarjota jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle mahdollisimman täysipainoiset mahdollisuudet elää ns. ’hyvää elämää’ sekä aineellisten että henkisten edellytysten suhteen. Toisin sanoen elämää, jossa niin fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset, kulttuuriset kuin hengellisetkin tarpeet tulevat täytetyiksi ja samalla yksiöiden mahdollisuudet vaikuttaa omiin elämänvalintoihinsa tulevat huomioiduiksi.

Viime vuosina arvot ovat nousseet puheeksi lähinnä kahdelta kannalta. Toisaalta puhutaan arvojen kriisistä liberalisoitumiskehityksen myötä, toisaalta paluusta perusarvoihin ja jopa kristillisten arvojen uudesta tulemisesta. Puheenvuoroja tuntuu hallitsevan yleinen olettamus siitä, että suomalainen arvomaailma olisi dramaattisesti muuttunut ja perinteinen arvopohja alkanut vähitellen murentua.

Onkin totta, että modernin yhteiskunnan sisäinen integraatio ei lepää samalla tavoin yhtenäisen arvopohjan varassa kuin varhaisemmissa historian vaiheissa. Yhtenäiskulttuurin mureneminen ja sen taustalla vaikuttanut sekularisoitumis- ja liberalisoitumiskehitys on monimutkaistanut yhteiskuntakokonaisuuden toimintaa ja tuonut mukanaan yhä ennakoimattomampia kehityskulkuja. Kehityssuunta on ollut nähtävissä kaikilla yhteisöllisen elämän alueilla mukaan luettuina oikeudellinen, taloudellinen, poliittis-hallinnollinen ja sosiaalinen sekä laajemmin ymmärrettynä koko kulttuurinen elämänprosessi. Rationalisoitumiskehityksen myötä varsinkin yhteiskunnan sisäisiin säilymistehtäviin liittyvän arvostuksellisen ja normatiivisen ulottuvuuden integroituminen yhteiskunnan muihin alajärjestelmiin sekä ulkoisia tehtäviä hoitaviin sektoreihin on vaikeutunut ja osittain jopa kokonaan estynyt.

Arvot siis kertovat, mitä asioita pidetään hyvän elämän edellytyksinä niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Yhteiskunnallisten toimintakäytäntöjen tasolla länsimaisen rationalisoitumiskehityksen voi katsoa johtaneen selkeään painopisteen muutokseen tekojen ja toiminnan sisäisten ja ulkoisten "determinanttien" eli toimintaa määräävien tekijöiden välisissä suhteissa. ’Yhteistä hyvää’ koskeva käsite ei edellytä enää juurikan moraalista argumentaatiota, vaan julkisen elämän demoralisoitumisen myötä yhteisöllistä elämää ohjaavat lähinnä vain teknis-rationaaliset ja utilitaristisesti laskelmoidut toimintanormit, jotka vaativat käyttäytymään rutiininomaisesti lakien ja teknisten vaatimusten mukaisesti – toisin sanoen ulkoapäin ohjautuvasti. Sitä mukaa kuin yksityisen jäsenen oma moraalinen koodisto on moniarvoistunut ja kaventunut, yhteisöjen sosiaalinen kiinteys on alkanut hävitä ja sen seurauksena kokonaisen yhteiskuntien tasapainoinen kehitys murentua ja jopa vaarantua. Valtio, jossa yhteiskunnan ulkoisista tehtäväaluiesta huolehtivat poliittiset, hallinnolliset tai taloudelliset toimintalohkot ylikorostuvat sisäisten tehtäväalueiden kustannuksella, on vaarassa rapautua sisältäpäin eli ajautua anomian tilaan.

Suomi lukeutuu länsimaisena hyvinvointivaltiona niiden maiden ryhmään, joiden arvoprioriteeteissa sosiaaliset, henkiset ja älylliset perustelut korostuvat materiaaliseen ja aineelliseen turvallisuuteen liittyvien perustelujen ohella. Yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa Suomi erottuukin historialtaan ja erityisesti arvoidentiteetiltään monista muista maailman kansakunnista. Pohjoismaiset arvot perustuvat ihmisyyden kunnioittamiseen ja heikoimmista huolehtimiseen sekä luterilaiseen yksilöetiikkaan ja yhteiskuntamoraaliin. Kirkko on yksi tärkeimmistä yhteiskunnan sisäisistä säilymistehtävistä huolehtivista ja arvoja ylläpitävistä instituutioista. Onhan kirkolla yhteiskunnallisella tasolla tarkasteltuna vanhastaan ollut keskeinen funktio sosiaalisen integraation ylläpitäjänä sekä yhteiskunnan eri toimintafunktioiden välisten vuuorovaikutussuhteiden jäsentäjänä. Tästä näkökulmasta on tärkeää, että julkisessa keskustelussa pidetään yhä enemmän esillä niitä pohjoismaisia arvoja, jotka perustuvat kristinuskosta nousevaan opilliseen perinteeseen sekä erityisesti luterilaisesta tunnustuksesta ammentavaan yhteiskunta- ja moraalietiikkaan. Arvoareena-blogin artikkelit kumpuavat tästä lähtökohdasta ja siitä perusvakaumuksesta, että perimmäinen arvopohjamme on yhä kristillinen, vaikka entistä harvempi haluaa sitä myöntää.

Anne Thil VT, TL, FT