USKONNOLLISEN ARVOPERUSTAN INSTITUTIONAALISET FUNKTIOT

USKONNOLLISEN ARVOPERUSTAN INSTITUTIONAALISET FUNKTIOT

2020-lukua määrittelevistä kehityssuunnista niin eurooppalaisittain kuin globaalistikin tarkasteltuna voidaan nimetä seuraavanlaisia huolenaiheita: maailmankatsomusten tasolla tapahtunut voimakas sekularisoituminen ja sen mukanaan tuoma arvoperustan moniarvoistuminen - yksilötasolla ilmenevä individualisoituminen - sosiaalinen eriarvoistuminen - yhteiskunnallisten ja poliittisten katsomusten polarisoituminen - väestölliset muutokset, kuten maan sisäinen muuttoliike, työikäisen väestön siirtyminen kohti kasvukeskuksia sekä alati lisääntyvä maahanmuutto - digitalisaation eteneminen ja sen heijatusvaikutuksena mediakentässä tapahtuneet muutokset - väestön ikärakenteen muutokset - ilmastonmuutos - ja aivan viimeisinä huolenaiheina maailmanlaajuiset luonnonkatastrofit ja pandemiaksi laajentuneet virus- ja kulkutaudit. 

Kaikki edellä mainitut seikat kytkeytyvät monimutkaisella tavalla toisiinsa niin yhteiskunnan kokonaistoiminnan tasolla kuin sosiaalisessa kentässäkin. Yhteiskunnallinen todellisuushan rakentuu erilaisista elementeistä ja aspekteista, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutteisessa suhteessa paitsi toistensa kanssa, myös suhteessa yksilöön. Sosiaalisten yhteisöjen tekniset toimintanormit, oikeudelliset käyttäytymissäännöt, arvoperusteiset moraalinormit sekä yhteisöllistä elämää ohjaavat sosiaaliset normit ovat historian kuluessa muodostuneet yhteiskunnallista toimintaa ohjaavaksi normikoneistoksi. Yllä kuvatut kehityssuunnat heijastuvat kaikkiin mainittuihin normatiivisiin rakenteisiin, ja sitä kautta kaikkiin niihin arvovalintoihin, joita yhteiskunnallinen ja myös yksilöiden toiminta pitää sisällään.

Niin yhteiskunnan sosiaalinen, taloudellinen kuin oikeudellis-hallinnollinenkin järjestelmä ovat yhteenkietoutuneita elämismaailman kanssa. Myöskään taloudelliset resurssit ja niitä koskeva päätöksenteko eivät redusoidu sosiaalisessa tyhjiössä, vaan vaativat tuekseen sosiaalisen hyväksynnän sekä integroitumisen elämismaailmaan.

Yhteiskunnan koherentin toiminnan takaamiseksi on sen vuoksi välttämätöntä, että sisäisiä säilymistehtäviä edustavat arvostukselliset ja normatiiviset elementit pääsevät integroitumaan muihin alajärjestelmiin ja myös ulkoisia tehtäviä hoitaviin sektoreihin mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Yhteiskunnat, joissa ulkoisista tehtäväalueista huolehtivat poliittiset ja taloudelliset toimintalohkot saavat liian suuren painoarvon sisäisten tehtäväalueiden kustannuksella, on vaarassa ajautua amerikkalaisen sosiologi Talcott Parsonsin analyysin mukaan anomian tilaan eli rapautua sisältäpäin.

Modernina yhteiskuntateoreetikkona Parsons on korostanut useiden muiden klassisten teoreetikkojen tavoin erityisesti uskontoon ja siihen sisältyvien arvostuksellisten ja normatiivisten elementtien merkitystä läntisten yhteiskuntien toiminnassa. Parsonsin ajattelussa painottuu varsinkin uskonnollisen arvoperustan institutionaalinen puoli. Hänen mukaansa uskonnolla ja siihen sisältyvillä arvostuksellisilla tekijöillä on myös modernissa yhteiskunnassa luovuttamattoman tärkeitä, sekä psykologisia että sosiaalisia funktioita yhteisöjen koossapysymiselle ja säilymiselle. Nämä funktiot ovat jopa niin tärkeiksi koettuja, että yhteiskuntaa ei Parsonsin mukaan voi katsoa olevan edes olemassa, mikäli nämä normatiiviset ja arvoperusteiset elementit puuttuvat.

Uskonnon adaptiivinen eli näennäinen funktio sekä tyydyttää toiveen saavuttaa tärkeiksi koetut päämäärät että antaa yhteisölle sen koherentin toiminnan turvaavan ja jatkuvuuden kannalta elintärkeän sisäisen kiinteyden. Uskonnon integratiivinen eli todellinen funktio puolestaan tarjoaa yhteisölle sellaisen yhteisen "käyttäytymisympäristön", jonka puitteissa on mahdollista tyydyttää yhteisön olemassaolon ja sosiaalisen integraation kannalta välttämättömät ennakkoedellytykset ja vähimmäisvaatimukset. Sellaiset kuten orientaatio yhteiseen kohteeseen ja päämäärään, yhteiseen aikaan ja paikkaan, sekä myös yhteiseen motivaatioon ja yhteisiin arvoihin. Jotta yhteisön toiminta säilyisi vakaana ja tasapainoisen kehityksen toimintaedellytykset tulisivat turvatuiksi myös tulevaisuudessa, tiettyjen vähimmäisvaatimusten tulee täyttyä – yhteisön laadusta ja rakenteesta riippumatta.

Erityisesti uskonpuhdistukseen sisältyvien sosio-kulttuuristen tekijöiden vaikutus yhteiskunnalliseen toimintaan tarjoaa arvokkaita havaintoja myös modernin yhteiskunnan näkökulmasta. Vaikka uskonpuhdistus ja sen edustama arvomaailma on merkinnyt muun muassa poliittisen, hallinnollisen ja taloudellisen toiminnan erottamista moraalis-uskonnollisesta kentästä, se on toisaalta mahdollistanut myös päinvastaiseen suuntaan tulkittavissa olevaa argumentaatiota.

Toisin sanoen varsinkin ammatilliseen, taloudelliseen ja ylipäätään maalliseen elämänpiiriin kuuluvien elementtien tulkitsemista, ei enää vastakkaisina, vaan pikemminkin toisiaan täydentävinä elementteinä. Uskonpuhdistus vaikutti syvästi näkemykseen työstä ja sen merkityksestä ihmisten elämänkäytäntöihin ja -valintoihin. Luterilainen ammatti- ja yhteisöetiikka on pitänyt sisällään ajatuksen kunnioituksesta työn tekemistä ja ammattiosaamista kohtaan. Lutherin katsomuksen mukaan tavallinen ammattityö ja kaikkein arkisimmatkin tehtävät koituvat yhteisön kokonaiseduksi ja ovat siinä mielessä samalla tavoin Jumalan siunauksen alaisia kuin uskonnollisetkin tehtävät.

Saksalainen sosiologi Max Weber (1864–1920) on katsonut protestanttisen etiikan ja taloudellisen toiminnan korreloivan voimakkaasti keskenään. Weberin näkemyksen mukaan erityisesti kalvinistis-yhteiskunnallisesta ajattelusta kumpuavat puritaaniset elämänkäytännöt sekä jokapäiväinen ammattityö kuvaavat mitä suurimmassa määrin uskonnollista mielenlaatua. Ajattelu heijastelee sitä kalvinistiseen etiikkaan sisältyvää näkemystä, jonka mukaan taloudellista toimintaa hedelmöittävä ahkeruus on jo vanhastaan ollut luokiteltavissa kristilliseksi hyveeksi.

Myös Englannin puritaanien näkemysten mukaan nuo samat tekijät, yhdistettynä askeettisuuteen ja yksinkertaisiin elämäntapoihin, ovat merkkejä hyvästä ja oikeasta suhteesta Jumalaan. Ahkeruus ja säästäväisyys johtivat väistämättä maalliseen elämään sovellettuina taloudelliseen tuottavuuteen. 

Näitä tekijöitä Max Weber sekä hänen katsomustapansa omaksuneet yhteiskuntateoreetikot ovat pitäneet keskeisenä tekijänä tuottavan taloudellisen toiminnan syntymiseen Euroopassa. Siitä huolimatta, että Weberin ja häneen liittyneiden klassikkojen teeseistä on esitetty myös toiseen suuntaan käyviä mielipiteitä, voidaan pitää kiistattomana, että pohjoiseurooppalaiseen ja anglosaksiseen uskonnollis-eettiseen käsitteistöön sisältyvät, psykologista suoritusmotivaatiota korostavat elementit korreloivat voimakkaasti protestanttista yhteiskunta- ja talousetiikkaa edustavan koodiston kanssa.

Tämä näkemys saa perustelunsa juuri niistä ajattelumalleista, joissa korostuu paitsi sosio-kulttuuristen moraaliteorioiden, myös uskonnollisten ajattelutapojen yhteiskunnallinen rooli. Niiden mukaan yhteiskunnallis-taloudellista toimintaa ohjaavien moraalinormien tulee rakentua keskeisesti sellaisille aristotelisesta ja kristillis-humanistisesta perinteestä ammentaville näkemyksille, joiden lähtökohtana on kaikkien ihmisten keskinäinen tasa-arvoisuus ja mahdollisuus elää ’hyvää elämää’ ulkonaisista olosuhteista tai ammatista riippumatta. Näkemys kumpuaa arvoista, joihin sisältyy ihmis- ja kansalaisoikeuksien noudattaminen sekä ihmisarvon kunnioittaminen rodusta, kielestä, kulttuurista ja uskontokunnasta riippumatta. Sekä eurooppalaisesta että globaalista näkökulmasta tarkasteltuna ajattelutavasta seuraa, että niin poliittisen, hallinnollisen, oikeudellisen, taloudellisen kuin sosio-kulttuurisen päämääräorientaation tasolla sitoudutaan kohtelemaan jokaista toista maailmankansalaista tasaveroisena ja yhtä arvokkaana kumppanina - ja ottamaan päätöksenteossa huomioon utiliteetti, joka ei merkitse vain yksityistä, vaan ennen kaikkea "kaikkien yhteistä hyvää”.

Onkin valitettavaa, että arvoperusteinen argumentaatio ja sen myötä hyve-eettiset perustelut ovat läntisessä moraali- ja yhteiskuntafilosofiassa vähitellen painuneet taka-alalle ja seurauseettinen lähestymistapa sekä oikeusperusteinen etiikka yhdessä utilitaristisen filosofian kanssa vallanneet yhä enemmän alaa. Modernissa maailmassa pareto-optimaalisuuteen sisältyvä ”taloudellisen tehokkuuden” näkökulma on jatkanut utilitaristista perinnettä aina valistusajasta alkaen tavalla, jossa yksilöiden ja yhteisön menestyksen mittariksi on kutistunut pitkälti seurauseettistä argumentaatiota edustava hyödyn kriteeristö.

Juuri utilitaristisessa perinteessä varsinkin oikeuksien käsite on ymmärretty instrumentalistisesti eli vain välineinä muiden hyvien asioiden, erityisesti hyötyjen saavuttamiseen. Eettisten ja itseisarvoa omaavien arvoperusteisten ja oikeudellisten normien vaikutussuhteet yhteiskuntien kokonaishyvinvointiin sekä kaikkien yhteiseen hyvään vaativat kuitenkin syvällisempää ja moniulotteisempaa eettisten teorioiden tuntemusta sekä niiden ymmärtämistä laajemmassa moraalifilosofisessa kontekstissa.

Puhtaasti oikeusperusteisten moraaliteorioiden kyky vastata modernissa yhteiskunnassa ilmeneviin haasteisiin on katsottava riittämättömäksi, kun yhteiskunnallista toimintaa tarkastellaan osana koko sosio-kulttuurisa todellisuutta.

Hyve-eettistä argumentaatiota soveltava ja itnstitutionaalisesta aspektista käsin tapahtuva yhteisöllisen toiminnan analysointi mahdollistaa syvällisemmän ja ’kaikkien yhteistä hyvää’ laaja-alaisemmin palvelevan tarkastelunäkökulman. Toisin sanoen moraaliperusteisten sääntöjen ja niihin nojaavan normatiivisen arvoperustan huomioimisen keskeisesti yhteisöllistä ja yhteiskunnallista toimintaa integroivana elementtinä myös modernissa yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Edellä mainituissa painottuu konsensusnäkökulma, jonka mukaan yhteiskunnan yhteenkuuluvuus on hyvä asia, tai jopa edellytys sen säilymiselle vakaana myös tulevaisuutta ajatellen. Näkökulmaan liittyy keskeisenä elementtinä parsonsilainen oletus yhteisistä arvoista ja uskonnon keskeisestä funktiosta näiden arvojen ylläpitäjänä. Onhan kiistatonta, että käsitykset pyhästä, yksilön ja luomakunnan yläpuoella olevasta jumaluudesta sekä kyseistä ulottuvuutta kuvaavat symbolit ja rituaalit ovat universaaleja ja kaikista kulttuureista löytyviä.

Vaikka kirkollinen ja valtiollinen elämä muodostavatkin toisistaan erilliset rakenteelliset tasonsa, ja vaikka kirkollinen toimintafunktio ei ole enää entiseen tapaan sidoksissa yhteiskunnalliseen valtarakenteeseen, ei kristillinen elämänasenne ole Parsonsin mukaan moniarvoistumisen myötä edes modernissa yhteiskunnassa mihinkään kadonnut. Weberin näkemyksiin yhtyen Parsons toteaa, että mainitusta kehityksestä huolimatta kristinusko ja siihen perustuvat arvostukselliset ja normatiiviset elementit määräävät myös modernissa yhteiskunnassa paitsi kulttuurisen ja sivistyksellisen yleissävyn, heijastuvat pitkälti myös yhteiskunnalliseen katsomusperustaan.

Näin kiteyttää asian myös Iltalehden pääkirjoitus 31.10.2017 otsikolla ”Lutherin perintö vaikuttaa Suomessa." 

"Uskonpuhdistuksen vaikutukset näkyvät positiivisesti suomalaisessa yhteiskunnassa."

”Suomeen luterilaisuus saapui jo 1500-luvun alkupuolella. Vahva vaikuttaja oli Lutherinkin opissa ollut Mikael Agricola, suomen kirjakielen luoja, joka käänsi muun muassa Uuden testamentin suomeksi. Heti alkuvaiheessa myös politiikka alkoi sekoittua Ruotsi-Suomessa uskonpuhdistukseen, koska katolisen kirkon valtapyrkimyksistä irtautuminen palveli sekä kirkon että kuninkaan etua. Nyt 500 vuotta myöhemmin, kun Lutherin ajan kirjapainot ovat jo vaihtuneet digitaaliseen someen, silti yhä noin 72 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon."

Pääkirjoitus toteaa lopuksi: "Vuosien saatossa Lutherin opit ovat muokanneet suomalaista yhteiskuntaa. Esimerkiksi tasa-arvoa, valtiokeskeistä hyvinvointivaltiota, luottamusyhteiskuntaa sekä kansalaisten veronmaksumyönteisyyttä voidaan pitää ainakin osittain uskonpuhdistuksen hedelminä. Luther edisti tasa-arvoa korostamalla lukutaitoa sekä tuomalla Raamatun opetukset ja virsilaulun jokaisen kansalaisen ulottuville. Lutherin aloitteesta alettiin myös kerätä rahaa yhteisiin kassoihin, joista autettiin vähävaraisia sen sijaan, että oltaisiin rikkaiden hyväntekeväisyyden varassa.” (toim. Kreeta Karvala)

Anne Thil  OTK, VT, TM, TL, FT