PERUS- JA IHMISOIKEUDET YLIHISTORIALLISINA ARVOINA

PERUS- JA IHMISOIKEUDET YLIHISTORIALLISINA ARVOINA

Ihmisoikeudet on yleisesti nähty perustavaa laatua olevina arvoina, jotka Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus määrittelee seuraavasti: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.” (1 artikla, Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 1948)

Suomen kansalaisten perusoikeudet ja -vapaudet on lausuttu julki Suomen perustuslaissa. Perustuslain I luvun 1§:ssä säädetään: ”Valtiosääntö. Suomi on täysivaltainen tasavalta. Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen.” (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731).  (4.11.2011/1112)

Perusoikeudet turvaavat jokaisen yksilön oikeuden elää ja toimia vapaana ulkopuolisesta painostuksesta – niin laajasti, että valtiovalta, kunnat tai niissä toimivat viranomaiset eivät saa puuttua tähän vapauteen. Perustuslain luettelemina perusoikeudet takaavat - että jokaisella ihmisellä on oikeus elää - kaikilla on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen - kaikilla on vapaus liikkua ja oikeus suojella yksityiselämäänsä - kaikilla on sananvapaus, vapaus kokoontua ja kuulua yhdistyksiin - kaikilla on omaisuuden suoja (https://www.oikeusasiamies.fi/fi/web/selkosuomi/mita-ovat-perus-ja-ihmisoikeudet-).

Perusoikeuksiin kuuluvat myös taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Niitä ovat esimerkiksi oikeus työhön, sosiaaliturvaan ja oikeus saada koulutusta ja opetusta - perustuslaki suojelee tasa-arvoa - antaa oikeuden osallistua vaaleihin - antaa kaikille Suomen kansalaisille oikeuden käyttää ja saada palveluja omalla kielellään - lisäksi perustuslaki suojelee ympäristöä. Jokainen suomalainen kuuluu myös oikeusturvan piiriin – toisin sanoen maassa säädetyt lait suojelevat ja turvaavat heidän oikeuksiaan ja vapauksiaan. Perus- ja ihmisoikeuksien tarkoituksena kaiken kaikkiaan on taata jokaiselle kansalaiselle ihmisarvon mukainen elämä. (https://www.oikeusasiamies.fi/fi/web/selkosuomi/mita-ovat-perus-ja-ihmisoikeudet-)

Suomalaisia koskevat myös Euroopan unionin perusoikeudet. Unionin perusoikeuskirjaan on koottu ne oikeudet, joita unionin jäsenmaiden ja niiden viranomaisten on velvollisuus noudattaa. Ihmisoikeuksien ja ihmisarvon sekä vapauden, demokratian, tasa-arvon ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioittaminen ovat myös kaikkien Euroopan jäsenvaltioiden yhteisiä arvoja. Ne ohjaavat unionin toimintaa niin sen rajojen sisä- kuin ulkopuolellakin. Suomen valtio on lainsäädännössään sitoutunut turvaamaan nämä oikeudet kansalaisilleen ja kaikille ihmisille, jotka asuvat Suomessa. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Lineaarinen historianäkemys rajaa ihmisoikeuksia koskevan aatehistorian toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan sekä Yhdistyneiden Kansakuntien vuonna 1948 hyväksymään ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Osa tutkijoista on pyrkinyt rajaamaan sen vieläkin myöhemmäksi eli kylmän sodan päättymiseen 1970-luvulla tai jopa 1990-luvun Irakin sodan ja Kosovon sodan päättymiseen (https://politiikasta.fi/ihmisoikeuksista-ja-niiden-historiasta/). On syytä painottaa, että näin yksipuolista ja suoraviivaisen ohutta historianäkemystä edustaa vain osa tutkijoista. He ovat halunneet tulkita ihmisoikeuksia vain toisen maailmansodan jälkikaikuina, juutalaisvainojen ja niitä myöhempien vastaavanlaatuisten ihmisoikeusloukkausten synnyttäminä juridisina ja moderneina tuotteina. Aatehistoriallisesti tarkastellen näkemys sisältää vakavan virhetulkinnan ja on harhaanjohtava, sillä se jättää maailman suurten kulttuurien ja uskontojen sisään rakennetut peruskäsitteet ihmisarvosta, yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista kokonaan huomioimatta.

Historiakäsitys, jonka mukaan ihmisoikeudet juontavat juurensa satoja, jopa tuhansia vuosia taaksepäin, antaa luotettavamman kuvan aikaperspektiivistä. Ulottuen aina Hammurabin lakiin vuoteen 1760 eKr. ja Raamatun sekä maailman suurten uskontojen sisältämiin ihmiselämän suojelemista kuvaaviin arvofaktumeihin. Hammurabin laissa Babylonian kuningas kuvataan jumalallisen viisauden edustajana, joka suojelee alamaisiaan ja tuo oikeuden maan päälle. Lain monet säädökset pyrkivät suojelemaan yksilöitä, heimoja, omistusoikeutta sekä määrittelivät rangaistuksia rikkomuksista. Raamatussa Vanhan testamentin tuhansia vuosia vanhat säädökset pyrkivät suojelemaan niitä yhteisön jäseniä, jotka elivät vailla suurperheen suojaa ja ilman suvun patriarkan tukea. Heitä olivat esimerkiksi lesket, orvot ja maan sisäiset muuttajat. Jo varhaisin VT:n lakikokoelma, niin sanottu Liiton kirja (2. Moos 20:22–23:33), kantoi huolta näiden heikommassa asemassa olevien kohtelusta. Aamoksen kirjan kritiikin kärki kohdistui vääristyneisiin oikeuskäytäntöihin, oman yhteiskunnallisen aseman väärin käyttämiseen ja nykykielellä ilmaisten korruptioon (https://kirkonpilvi.sakasti.fi/files/35ad6ea7-3e3e-446e-a601-fadb81ce5b3d/nakokulmiaihmisoikeuksiin.pdf).

Islaminuskoisten pyhä kirja Koraani on muokannut maidensa ihmisoikeuskäsitteistöä jo varhaisimmasta historiastaan alkaen. Vastapainoksi YK:n julistukselle syntyi Yleismaailmallinen islamilainen ihmisoikeusjulistus (UIDHR, 1981). Sen pohjana on YK:n julistus, johon liitettiin islamilaiset varaumat ”shari‘an mukaan”. Vuonna 1990 annettiin uusi julistus, jonka nimenä on ”Kairon julistus ihmisoikeuksista islamissa”. Se lähtee islamin omasta vuosisataisesta ajattelusta ja tuo selkeämmin esiin ihmisoikeuksien syvän arvoperustan: julistuksen alussa todetaan kaikkien ihmisten olevan yhtä perhettä, Aadamin jälkeläisiä ja Jumalan alamaisia, joilla kaikilla on sama ihmisarvo. Elämä todetaan Jumalan lahjaksi, johon kaikilla on oikeus ja jota ei ole lupa riistää muutoin kuin shari‘an perusteella. Ruumista ei myöskään saa vahingoittaa muutoin kuin shari‘an nojalla.

Luterilaisessa teologiassa loukkaamaton ihmisarvo perustuu siihen, että ihminen on Jumalan luoma olento - Imago Dei eli Jumalan kuvaksi luotu. Toisaalta ihmisen perusolemukseen kuuluu myös taipumus pahaan ja itsekkyyteen - syntiin langenneena ihmisellä on kyky käyttää omia ihmisoikeuksiaan myös toisen ihmisen vahingoittamiseen. Kristittyjen suhteesta ihmisoikeuksiin onkin tärkeää havaita, että kristillinen teologia korostaa ihmisten omien oikeuksien sijaan myös hänen velvollisuuksiaan lähimmäisiä kohtaan. Kristillisen käsityksen mukaan ihminen on vastuussa paitsi itsestään, myös lähimmäisistään ja koko yhteisöstä. Koska kristillinen etiikka on altruistista eli ensisijaisesti muita kuin ihmistä itseään hyödyttävää, ihmisoikeudet tulee asettaa aina vuorovaikutukseen vastuukysymysten kanssa. Luterilaisen näkökulman ihmisoikeuksiin voi kiteyttää olevan yhteisöllinen, toisin kuin YK:n ihmisoikeussopimusten, joiden näkökulma on useimmiten yksilökeskeinen. (Heikka Mikko 2014. Vapaina ja tasavertaisina – Ihmisoikeudet uskontojen näkökulmasta. Helsinki: Kirjapaja)

Suomen evankelisluterilaisen kirkon Ihmisoikeusfoorumin julkaisussa vuodelta 2018 ”Näkökulmia ihmisoikeuksiin. Kirkon ihmisoikeusfoorumin julkaisu. Toimittaneet Kari Latvus, Laura Arikka ja Elina Hellqvist © Kirkkohallitus” tämä näkökulma tulee selkeästi esiin. Kirja avaa ihmisoikeuksia historian, yhteiskunnan ja kristinuskon näkökulmasta. Sen johdannossa todetaan: ”Globalisaation aikakaudella ihmisoikeudet ovat saavuttaneet keskeisen aseman ihmiskunnan yhtenä eettisenä arvoperustana. Tässä luvussa tarkastellaan ihmisoikeuksien kehitystä kristillisten kirkkojen kannalta. Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia, jakamattomia ja luovuttamattomia arvoja. Ne nojaavat vahvasti läntiseen ajattelutapaan ja kulttuuriin sekä juutalais-kristilliseen perinteeseen. Viime aikoina ihmisoikeuksia on kuitenkin myös läntisissä maissa kyseenalaistettu.”

Julkaisussa todetaankin, että kahden viime sukuopolven aikana ihmosoikeuksien käsitteistössä ja määritelmissä on tapahtunut nopeita muutoksia. Julkaisun mukaan ”kirkot hyväksyvät ihmisoikeudet nykyisin pääpiirteissään. Ihmisoikeudet alettiin nähdä suoraksi jatkumoksi ihmisen arvokkuudelle ja arvolle, jonka itse kukin on saanut Jumalan lahjana.” Julkaisu viittaa KMN:n yleiskokoukseen 1998 Hararessa, jossa annetun julkilausuman mukaan ”Jumalan tahdon mukaisessa yhteiskunnassa jokaisella on täydet ihmisoikeudet. Yleiskokous korosti, että ihmisoikeudet ovat jakamattomia ja että niiden kaikkien tulee olla voimassa samanaikaisesti.”

Yhteenvetona voi todeta, että länsimaita koskevat ihmisoikeudet ovat syntyneet pitkälti juutalais-kristillisen tradition pohjalta, mutta muiden uskontojen ja kulttuurien peruskäsitteistö ja aatehistoria sisältää vastaavanlaisia lähteitä. Ihmisarvon käsitteen ja ihmisoikeuksiin liittyvien perusarvojen syntyprosessit pitävät sisällään näin ollen paljon monisyisempiä tapahtumia ja syvemmälle luotaavia määritelmiä ihmisyksilön ja eri ihmisryhmien suojelemisesta ja heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kuin mitä modernia lineaarista historiatulkintaa edustava näkemys antaa ymmärtää - näkemys, jossa ihmiskunnan varhaisinta historiaa edustava sivistyksellinen ja kulttuurinen arvofundamentti on rajattu kokonaan pois.

Kristityille tärkeänä elämää ohjaavana periaatteena pidetään yleisesti ns. kultaista sääntöä eli Jeesuksen opetusta Vuorisaarnassa: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12) Vaikka kultainen sääntö on keskeinen kristillisessä lähimmäisenrakkauteen kannustavassa etiikassa, sen vastineita löytyy eri muodoissaan suuressa osassa maailman vanhoja uskontoja ja aatesuuntia. Kuten vaikkapa juutalaisuudessa, buddhalaisuudessa, taolaisuudessa, kungfutselaisuudessa, zarathustralaisuudessa, brahmalaisuudessa, islamilaisuudessa jne. Kultaisen säännön lisäksi muita kristinuskon keskeisiä elämää ja ihmisarvoa suojelevia ohjeita ovat rakkauden kaksoiskäsky sekä kymmenen käskyä. Niihin sisältyy tiivistetystä muodossaan ihmisen oikeudet ja velvollisuudet suhteessa omaan elämään, toisiin ihmisiin, ympäröivään luomakuntaan sekä suhteessa Jumalaan.

Kirkon Ihmisoikeusfoorumin julkaisun loppupuolella todetaan: ”Yhteiskunta ja maailma muuttuvat, usein myös paremmaksi. Uusia ongelmia tulee. Ihmisoikeuksien toteutuminen ja toteutumatta jättäminen on jatkuvaa liikettä. Yhteiskunnallisten muutosten ja ilmiöiden tarkastelu vaatii valppautta. Vapaudesta, demokratiasta ja hyvinvoinnista täytyy pitää huolta. Nämä arvot perustuvat ainoastaan luottamukseen, yhteisymmärrykseen ja abstraktiin näkemykseen ihmisarvosta. Kaikki ihmiset ja valtiot eivät tue näitä arvoja. Toinen aspekti puheeksi ottamisen lisäksi on kirkon tekemä yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Tähän on erityisesti syytä panostaa, mikäli aitoa muutosta halutaan yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuvan tai mikäli halutaan ylläpitää suomalaista yhteiskuntaa ja sen hyviä puolia.”

Vetoomukseen on täysi syy yhtyä. On kuitenkin tärkeää, että paitsi kansalaiset, myös kirkko itsekin on valppaana. Valppaana erityisesti siihen nähden, minkäsuuntaista yhteiskunnallista vaikuttamista kirkolliseen päätöksentekoon ja opillisiin tulkintoihin ihmisoikeuksia ja perusvapauksia koskien sisältyy. On syytä toivoa, että kirkon seuraavassa Ihmisoikeusfoorumissa 10.12.2021 ollaan valppaita myös siihen nähden, millaisia arvolatauksia ja ihmisoikeuskäsitteistön laajennuksia sekä moderneja uustulkintoja on pyrkimässä sisälle kirkon omaan lainsäädäntöön ja sen eri toimijoiden antamiin julkilausumiin. Lineaarisen historiakäsityksen ja liberaalien ihmisoikeustulkintojen määritelmät ovat alkaneet yhä selkeämmin poiketa maailman suurten kulttuurien ja uskontojen aatehistoriallisista perusarvoista – niistä arvofundamenteista, joita meillä länsimaissa erityisesti kristillisen opin perusta eli Pyhä Raamattu on koko historiansa ajan edustanut ja edelleen edustaa.

Anne Thil  OTK, VT, TM, TL, FT