ARVOLIBERAALIN AATEHISTORIAN ANTIKRISTILLISIÄ JUURIA
ARVOLIBERAALIN AATEHISTORIAN ANTIKRISTILLISIÄ JUURIA
Moniarvoistumiskehityksen näkökulmasta liberalistista aatesuuntausta edustavalla ideologialla on viimeisten parin vuosisadan kuluessa ollut keskeinen rooli eurooppalaisten maailmankuvien ja katsomusten muovaajana Liberalistinen yhteiskuntafilosofia on pyrkinyt määritelemään valtion tehtäviä, yhteiskunnallista ja sosiokulttuurista elämää, politiikkaa, taloutta ja myös yksilöiden elämistodellisuutta perinteisestä poikkeavalla tavalla. Liberalismin perusvakaumuksen mukaan yksilön vapaus on yhteisöllisen elämän perustava ja luonnonmukainen normi, joka määrää kulttuuria, oikeutta, taloutta ja laajasti koko yhteiskuntajärjestelmää.
1900-luvun lopulla käytännössä kaikki menestyneet kansakunnat olivat liberaaleja demokratioita, joissa aatteet kilpailivat vapaissa vaaleissa, ja valta vaihtui ilman väkivaltaa. Tuomioistuimet, tiedotusvälineet ja taide olivat riippumattomia poliittisesta vallasta. Vapaat yliopistot tuottivat tietoa ja osaamista, ja yritysten vapaa kilpailu takoi talouskasvua. Ihmisoikeudet kuuluivat kaikille. Historia perustui lähteisiin eikä politiikkaan. Korruptio oli aisoissa. Niin ajateltiin.
Liberalismin ytimessä on usko siihen, että jokainen tietää parhaiten itse, mikä hänelle on parhaaksi. Yksilön vapauksien vaaliminen johtaa aatevirtauksen mukaan myös koko yhteiskunnan edistykseen ja menestykseen. Kaikki liberalismin muodot ovat ainakin nimellisesti sitoutuneet valistuksesta periytyvään tasa-arvon ihanteeseen, jonka mukaan ihmisten välillä ei ole syntyperään tai luontoon perustuvaa poliittista tai moraalista eriarvoisuutta. Liberaali yhteiskunta tulisi rakentaa niin, että yksilön on mahdollisimman helppo toteuttaa itseään – korostaahan aate vapauden käsitettä, erityisesti yksilönvapautta ja itsemääräämisoikeutta. Politiikassa liberaalit ajattelevat, että vallan hajauttaminen on sen keskittämistä järkevämpää. Taloudessa liberaalit uskovat vapaisiin markkinoihin sääntelyn ja suunnittelun sijaan. Liberalismi korostaa yrittämisen vapautta ja vapaita markkinoita talouselämässä sekä vapaamielisyyttä ja suvaitsevaisuutta kulttuurissa. Se on eri muodoissaan valistusajan edistysuskon, mutta myös romantiikan yksilöllisyyden etsimisen perillinen.
Viime mainitut näkemykset edustavat ns. klassista liberalismia eli liberalismin vanhempaa muotoa, jossa korostuvat yksilönvapaudet, laillisuusperiaate sekä vapaa markkinatalous. Sosiaaliliberalismilla taas tarkoitetaan liberalismin hieman uudempaa versiota, jossa vapauden edellytykseksi katsotaan valtion toteuttama sosiaalinen oikeudenmukaisuus esimerkiksi koulutuksen, terveydenhuollon ja tulonsiirtojen kautta.
Liberalismin tasa-arvo on ennen kaikkea tasa-arvoa lain edessä sekä mahdollisuuksia elää omaa elämäänsä ilman, että sen enempää toisilla kansalaisilla kuin valtiollakaan on oikeutta tähän aiheettomasti puuttua. Se ei ole samanlaista tasa-arvoa kuin sosialismissa, jossa yhteisö ja valtio määrää sen sisällön eli ohjeistaa, mitä kenenkin on tehtävä, tai mikä kuuluu kenellekin.
Kun liberalismia tarkastellaan muissa kuin taloudellisissa eli klassista tai sosiaaliliberalismia tarkoittavissa yhteyksissä, puhutaan arvoliberalismista. Arvoliberalismin piiriin kuuluu sellaisia yhteisöllisen ja yksilön omaan elämänpiiriin kuuluvia aspekteja kuten ihmisoikeudet, sananvapaus, uskonnonvapaus, yhdistymisvapaus, sukukupuolineutraalius, gender-ideologia, sukupuolten tasa-arvo, vapaus perinteisistä sukupuolirooleista, sukupuolinen itsemääräytymisoikeus ja geenimuuntelu. Näiden käsitteiden piiriin sisältyy sanalla sanoen kaikki oikeudet päättää omasta elämästään ja kaikista ei-taloudellisiin kysymyksiin liittyvistä asioistaan.
Arvoliberalistisessa ideologiassa on leimaa antavana elementtinä pyrkimys vapauttaa yksilöt kaikista vallitsevista kulttuurisista normeista ja arvomalleista, jotka tulevat yksilön ulkopuolelta. Toisin sanoen yhteiskunta tai yksilön elinpiiriä rajaava yhteisö ei saa määritellä tai tuoda yksilön noudatettaviksi mitään tiettyjä käyttäytymismalleja tai moraalista koodistoa. Tässä mielessä arvoliberaalia ajattelua voidaan pitää täydellisenä vastakohtana arvokonservatiiviselle ajattelulle.
Konservatismille on leimallista pyrkiä elämää ylläpitävien ja arvokkaiksi koettujen ajattelutapojen ja yhteisöllisen toiminnan mallien säilyttämiseen. Konservatiivinen ideologia kumpuaa kunnioituksesta perinteitä edustavia arvoja kohtaan ja pyrkimyksestä säilyttää jatkuvuus yhteiskunnassa nojaamalla perinteisten instituutioiden rooliin ja tehtäviin yhteiskunnallisen vakauden turvaajina. Näistä ehkä tärkeimmät ovat yhteiskunnan sisäisistä säilymistehtävistä huolehtivien kulttuuristen, sosiaalisten, uskonnollisten sekä perhe- ja koulutusinstituutiota edustavien toimintafunktioiden rooli, samoin valtiollisen itsemääräämisoikeuden turvaaminen kansallisen puolustusorgaanin kautta.
Nyky-yhteiskunnassa vaikuttavien arvojen sisältöä ovat muokanneet pitkälti ne muutostrendit, joita on ollut nähtävissä erityisesti liberalismin vanavedessä esiinnousseissa ekologisia, uususkonnollisia, panteistisia ja teosofisia vihreää ideologiaa edustavissa maailmankuvissa. Se, millaisia aatehistoriallisia juuria vihreä liberalismi pitää sisällään on etsittävä niistä pan-eurooppalaisista ja transatlanttisista maailmankatsomuksista, joiden keskuudessa se on syntynyt. Globaalin vihreän ideologian taustalla vaikuttavan esoteerisen ja uskonnollisen okkultismin merkitys maailmanlaajuisen vihreän ideologian muodostumisessa on ollut nähtävillä YK:n ensimmäisestä ja Tukholmassa vuonna 1972 pidetystä ympäristökokouksesta alkaen. Teosofis-antroposofisista ajattelijoista merkittävimmin vihreään ideologiaan ovat vaikuttaneet esoteerikot ja okkultistit Rudolf Steiner (1861–1925), Helena Blavatsky (1831–1891), sosialistifeministi Annie Besant (1847–1933) ja Blavatskyn tapaan vapaamuurariutta arvossa pitänyt ja Lucifer Trustia johtanut Alice Bailey (1880–1949).Tämän perinteen mukaista New Age -esoteerisuutta on YK:ssa vakaumuksellisesti vaalinut YK:n alipääsihteerinä toiminut Robert Muller (1923–2010).
Vihreän ekologismin ja ideologian uskonnollisessa ytimessä on vanhastaan katsottu vaikuttaneen teosofinen ja antroposofinen New Age -esoteerisuus. Vihreään aatemaailmaan on sen lisäksi joidenkin tutkijoiden mukaan katsottu juurtuneen myös elementtejä hindulaisesta panteismista ja monismista. Nämä pitävät sisällään uskomuksen kaiken olevaisen ykseydestä ja kaiken jumalallisuudesta. Niiden mukaan jumaluus on meissä jokaisessa itsessämme – ja tästä perusvakaumuksesta kumpuavat sellaiset aatteelliset katsomukset kuten sielunvaellusoppi, jälleensyntymisusko, astrologia, homeopatia ja monet muut esoteeriset sekä salaopilliset aatevirtaukset. Teosofisen ajattelutavan mukainen päämäärä on yhdistää kaikki maailman uskonnot yhdeksi panteistiseksi maailmanuskonnoksi. Ajattelutavasta seuraa, että perinteinen kristillinen maailmankuva, jossa Vanhan ja Uuden testamentin ilmoittama Jumala on ihmiskunnan ja koko olevaisuuden keskiössä, saa selkeän tuomionsa. Moderni vihreä liberalismi on ratkaisevalla tavalla sekä antikristillinen että juutalaisvastainen. (www.gnosis.fi)
On myös esitetty, että vihreällä liikkeellä on yhtymäkohtia saksalaiseen esoteeris-teosofiseen ja juutalaisvastaiseen kansallissosialistiseen aatemaailmaan. Adolf Hitlerin (1889–1945) johtamassa Kolmannessa valtakunnassa pyrittiin ohjelmallisesti toteuttamaan monia sellaisia ekovihreitä pyrintöjä, joita on havaittavissa myös tämän päivän vihreää aatetta kannattavien keskuudessa. Mainittakoon luonnonsuojelu sen kaikissa muodoissaan, eläinten oikeuksien puolustaminen, kasvis- ja luomuravinnon suosiminen, naturismia edustavat käytösmallit, pakanallisten uskomusten säilyttäminen, holistiset tiedekäsitykset, rotuhygieenisistä syistä eutanasian ja aborttien suosiminen sekä sukupuolineutraalit avioliitto- ja perhemallit. Offenbachissa vuonna 1979 perustetun Saksan Vihreän puolueen (Die Grüne Partei) perustajiin lukeutui äärivasemmistolaisia, jotka olivat pettyneet marxilaiseen kommunismiin, mutta myös entisiä kansallissosialistiseen puolueeseen kuuluneita jäseniä.
Kansallissosialistisen taustan omaava August Haussleiter (1905–1989) muotoili 1979 pidetyssä perustamiskokouksessa Saksan vihreän puolueen keskeisen ohjelman, josta myös muiden maiden kuten Suomen vihreän puolueen on sanottu omaksuneen näkemyksiä ohjelmajulistuksiinsa. Haussleiter kumppaneineen - useat heistä olivat antroposofiaan eli Rudolf Steinerin mystiikkaan vihkiytyneitä entisiä SS-miehiä ja Hitlerin sijaisen Rudolph Hessin suojatteja - olivat edellisenä vuonna itse asiassa perustaneet jo ensimmäisen vihreän puolueen Saksaan. ”Rajoitettu skandaali puhkesi 1980 Der Spiegel-lehden paljastettua Haussleiterin edesottamukset, että myös sen, että Saksan vihreiden liittopäiväryhmässä oli useita vanhoja natseja ja SS-miehiä”.
(https://www.csu-geschichte.de/personen/detail/august-haussleiter/
Joidenkin tutkijoiden mukaan Länsi-Saksan vihreän liikkeen syntyä tukivat aikanaan myös kommunistisen DDR:n salainen palvelu STASI sekä Neuvostoliiton KGB. Natseja ja kommunisteja yhdisti vankka sosialistinen sekä vapaata markkinataloutta ja Yhdysvaltoja vastustava aatemaailma, jota STASI ja KGB käyttivät hyväkseen. Vuonna 1989 perustettiin DDR:n vihreä puolue, joka liittyi Länsi-Saksan vihreään puolueeseen seuraavana vuonna. Vuonna 1991 eräät Itä-Saksan kansalaisjärjestöt (Neues Forum, Demokratie jetzt ja Initiative Frieden und Menschenrechte) yhdistyivät Bündnis 90 -liikkeeksi. DDR ja Neuvostoliitto rakensivat vihreästä liikkeestä lännen sisällä toimivan kumouksellisen keihäänkärkensä läntistä ydinvoimaa ja varsinkin USA:n ydinaseistusta vastaan. Kansainvälisen rauhanliikkeen ohella juuri vihreä liike oli Neuvostoliitolle oleellisen hyödyllinen rintamaorganisaatio teollistuneen länsimaailman vastaisessa taistelussa kylmän sodan päivinä. Tämä vihreän liikkeen kommunistinen tausta on ilmennyt varsinkin kanadalais-amerikkalaisten vihreiden aktivistien 1970-luvun alussa perustamassa Greenpeace-organisaatiossa, jonka toiminta on muistuttanut pitkälti vallankumouksellisen organisaation tehokasta ja osin häikäilemätöntäkin ympäristöaktivismia. (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/220951-kuva-jonka-maailman-vihreat-haluaisivat-havittaa/)
Neuvostoliiton virallisen olemassaolon lakkaamisen jälkeen entisen presidentin Mihail Sergejevits Gorbatshovin johtama Green Cross International -järjestö on 1990-luvulta lähtien toiminut yhteistyössä muiden YK-globalististen ja ekososialististen vihreiden hankkeiden kanssa. Ote Green Cross-järjestön omilta nettisivuilta: ”Green Cross International’s roots can be traced back to President Mikhail Gorbachev’s time in office as Head of State of the Union of Soviet Socialist Republics, a period during which he spoke repeatedly about the interrelated threats humanity and our Earth face from nuclear arms, chemical weapons, unsustainable development, and the man-induced decimation of the planet’s ecology. In October 1987, five years before the first Earth Summit in Rio de Janeiro, Mikhail Gorbachev addressed a gathering in the Arctic city of Murmansk, and for the first time linked the concepts of environmental protection, nuclear disarmament, broader security concerns and development”. (https://www.gcint.org/our-history/)
Erityisesti englantilaisessa vihreässä liikkeessä on pidetty esillä ns. Gaia-uskontoa, jonka mukaan maapallo on elävä organismi, jonka ihminen omilla toimillaan uhkaa sairastuttaa ja tuhota lopullisesti. Gaia-uskonnon keskeinen ajattelutapa perustuu biosentriseen näkemykseen, jonka mukaan kaikki elämä on keskinäisriippuvaista, oli kyse sitten ihmisen, luonnon, eläin- tai kasvilajien olemassaolosta. Tästä näkökulmasta ihmiselämä ei ole muita elämänmuotoja millään tavoin arvokkaampaa, päinvastoin ihmisen olemassaolo uhkaa muita lajeja ja on siinä suhteessa yksi paihimmista ongelmista maapallolla. Tätä suurta ongelmaa vihreät haluavatkin ratkaista tehokkaasti rajoittamalla ihmisten lukumäärää maapallolla abortein ja eutanasian avulla, myös homo- ja lesboavioliittoja suosimalla. Gaia-teorian kehitti englantilainen biologi James E. Lovelock. Teorian mukaan Maa on jättimäinen itsesäätelevä järjestelmä, joka pystyy kokonaisuutena säilyttämään planeettamme elämiseen soveltuvana ja miellyttävänä asuinpaikkana. Muun muassa jotkut luonnonsuojelijat ja henkisiä korkeuksia tavoittelevat ovat yhdistäneet Gaiaan ajatuksen tiedostavasta ja kokevasta Maasta, Maasta elävänä organismina. Ks. teos James Lovelock: A New Look at Life on Earth 1979.
Liberalismi on modernin aikakauden tärkeimpiä poliittisia filosofioita eikä ilman liberalismia olisi voinut kehittyä työväenliikkeen ja vasemmiston kannalta kenties tärkeintä ideologiaa, sosialismiakaan. Sosialismi näki liberalismin rajoitukset erityisesti yksityisomistusta koskevassa kysymyksessä ja pyrki ylittämään liberalismin rajoittuneisuuden muuttamalla liberalismin negatiivisen vapauden positiiviseksi, toimintamahdollisuuksia koskevaksi vapaudeksi sekä muuttamalla juridisen muodollisen tasa-arvoisuuden materiaaliseksi tasa-arvoisuudeksi resurssien redistribuution (uudelleenjakamisen) keinoin. Reaalisosialismin romahtamisen jälkeen liberalismista on tullut yhä laajemmalti ja yhteiskunnan lähes kaikille osa-alueille lonkeronsa ulottava hegemoninen ideologia. Hegemonia merkitsee tässä yhteydessä sitä, että liberaalit ajattelumallit ovat ulottaneet vaikutuksensa paitsi yhteiskuntaelämän kaikille tasoille, erottomattomaksi osaksi myös yksilöllisiä elämänvalintoja. Liberalistiset ajattelumallit ovat vallaneet huomaamattamme niin suuren osan arkitajuntaamme, että kriittinen suhtautuminen sen sisältämiin totenapitämisiin on koko ajan yhä vaikeampaa. Arvoliberaalit ajattelumallit ovat heijastuaneet vaikutuksensa erityisesti yksilöiden arvovalintoihin ja ideologisten maailmankatsomusten tasolle.
Modernissa yhteiskunnassa tämä tarkoittaa, että yksilöiden kiinnittyminen ympäröivään todellisuuteen tapahtuu lähinnä vain edustuksellisen demokratian kautta eli vaaleilla valittujen ja erilaisia aatesuuntia sekä ideologioita edustavien poliittisten toimijoiden kautta. Kukin niistä edustaa omanlaistaan yhteiskunta- ja aatteellista näkemystä, joiden historiallisen taustan tunnistaminen on entistä tärkeämpää. Tämä sen vuoksi, että sosio-kulttuuriseen todellisuuteen, soliaalieettisiin kannanottoihin sekä sukupuolta koskeviin määritelmiin samoin kuin perheen ja avioliiton institutionaaliseen kehitykseen osuu väistämättä juuri liberalismin keskeisin kehityskulku eli yksilöllistyminen. Jo sosiologian klassikot osoittivat, että yksilöllistyminen ei ole nopea prosessi vaan vuosisatojen mittainen.
Perusmääritelmän mukaan yksilöllistyminen on sosiaalinen ja historiallinen prosessi, jossa arvot, uskomukset, asenteet ja käyttäytyminen perustuvat entistä enemmän itsenäisiin valintoihin ja ovat vähemmän riippuvaisia perinteistä ja yhteiskunnallisista instituutioista. Yksilöiden kiinnittyminen yhteiseen moraaliseen koodistoon ja normatiiviseen arvoperustaan on tämän kehityksen myötä entisestään ohentunut ja samalla itsekontrollia sekä omakohtaista vastuuta edellyttävät käyttäytymismallit ovat alkaneet menettää merkitystään. Onhan moraalisesta perusasennoitumisesta kumpuava eettinen käyttäytyminen luonteeltaan normatiivista eli se perustuu historiallisesti tarkastellen ennen kaikkea uskonnollisen normiauktoriteetin antamiin ohjeisiin. Liberalistista aatemaailmaa edustavia maailmankatsomuksia yhdistää kuitenkin pyrkimys korostaa yksilön itsemääräämisoikeutta ja vapautta määritellä omat normatiiviset ohjeensa – sanalla sanoen vapauttaa ihminen kaikista niistä normatiivisista ja moraalisista arvostelmista, joita perinteisesti on pidetty kunniassa.
Nämä ajattelumallit ovat nähtävillä erityisesti niiden arvovalintojen tasolla, jotka ilmenevät länsimaisen uskonnollisuuden piirissä. Uskonnollisuus on muuttunut voimakkaasti siten, että instituutioihin kytkeytyneen uskonnonharjoituksen ohella se on saanut yhä enemmän omaehtoisia ja yksilön omiin valintoihin pohjautuvia muotoja. Tilaa ovat yhä enenevässä määrin saaneet monet uususkonnolliset, teosofiset, panteistiset ja luonnonmystiikkaa edustavat katsomukset ja filosofiat. Sitoutuminen kristinuskoa edustavaan arvoperustaan sekä osallistuminen uskonnollisten toimijoiden järjestämiin tilaisuuksiin on koko ajan heikentynyt. Kehitys on korostunut erityisesti nuorilla aikuisilla, joilla suhtautuminen normatiivisesti määriteltyyn arvoperustaan on muuttunut yksilölliseksi ja pitkälti riippumattomaksi perinteisestä uskonnollisesta argmentaatiosta.
(https://evl.fi/documents/1327140/45386794/Ktk+Monien+uskontojen+ja+katsomusten+Suomi/c8c8d8be-e49b-5998-3539-6b2a29a4903d)
Moderni yleisuskonnollisuus ja uudet henkiset suuntaukset ovat ammentaneet sisältöään esimerkiksi vanhasta eurooppalaisesta okkultismista (salaopeista), esoteriasta (vain valituille piirille uskotusta ”korkeammasta” tiedosta), luonnonuskonnoista ja vanhan Kiinan ja Intian uskonnollisuudesta. Toisen maailmansodan jälkeen syntyneitä uskonnollisia liikkeitä ja ryhmiä on yleisesti nimitetty uususkonnoiksi (NewU Religious Movements, NRM). Näiden ohella uutta tulemistaan ovat kokeneet erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla syntyneet uskonnolliset vaihtoehto- ja protestiliikkeet. Ylipäätään uutta suosiota ovat erityisesti nuorison keskuudessa saaneet liikkeet, joiden opit ja käytännöt poikkeavat suurien maailmanuskontojen opeista ja käytännöistä.
(https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Uususkonnollisuus++uususkonnot)
Modernia maailmaa yhä tehokkaammin valloittavan uushenkisyyden ja uususkontojen invaasion keskellä on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin tiedostaa, millaisista aatehistoriallista taustoista erilaiset maailmankatsomukset ja niiden ideologiset juuret perimmältään kumpuavat. Tiedostaa samalla se tosiasia, että yhteiskunnan henkistä katsomusperustaa edustavilla arvoilla on kaikkina aikoina ollut keskeinen funktio niiden normatiivisten sääntöjen luojana ja ylläpitäjänä, jotka määrittelevät kussakin kulttuurissa noudatettavien sosiaalisten käyttäytymisnormien, lakeihin perustuvien oikeusnormien sekä yhteiskunnallisten toimintaperiaatteiden sisällön. Kristinuskossa tämä normien välittäminen on lähinnä kristillisen kirkon deonttinen funktio ja perustuu kristillisen opin pohjalta nousevaan opetukseen, julistukseen ja lähetystyöhön.
Sen vuoksi nykyistä 2020-lukua elävässä todellisuudessa niin maamme luterilaista kirkkoa kuin kaikkia kristillistä arvomaailmaa edustavia yhteisöjä kutsutaan voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin historiassa puolustamaan asemaansa yhteiskunnassa sekä sitä tuhatvuotista sanomaa, joka perutuu yhteiselle Raamatun sanasta nousevalle arvopohjalle.
Kommentit
Lähetä kommentti