RAAMATTU – IHMISKUNNAN MERKITTÄVIN JA LEVINNEIN TEOS

 

RAAMATTU – IHMISKUNNAN MERKITTÄVIN JA LEVINNEIN TEOS

Anne Thil, OTK, VT, TM, TL, FT

Yleisesti tunnettu tosiasia on, että kaikkialla länsimaissa suhtautuminen kristillisen uskon Raamatussa ilmaistuihin perustotuuksiin on heikkenemisestään heikentynyt. Yhteisöllistä elämää ohjaava henkinen ja kulttuurinen ilmasto on kulkenut kohti liberaaleja arvomalleja ja myös useissa kristillisissä kirkoissa ja uskonnollisissa yhteisöissä tendenssi on voimistumistaan voimistunut. Näin siitäkin huolimatta, että osa kirkollisista ja uskonnollisista yhdyskunnista on säilyttänyt opilliset lähtökohtansa Raamatun ilmoituksessa samalla, kun siitä toisaalla on pyritty vähä vähältä irrottautumaan.

Muuttuneet yhteiskunnalliset ja kulttuuriset olosuhteet sekä ideologisten katsomusten vaihtuvat prinsiipit ovat tuoneet mukanaan voimakkaita muutoksia juuri suhtautumisessa kristillistå uskoa koskeviin tulkintoihin sekä Raamatusta nouseviin ajattomiin totuuksiin. Yhteiskunnallinen liberalisoitumiskehitys sekä siihen liittyvä sekulaari aatemaailma ja moniarvoinen henkinen ilmasto ovat edesauttaneet paitsi aikuisväestön, mutta ennen muuta nuorison irtaantumista niistä normatiivisista perusvakaumuksista, jotka aiemmin on koettu tärkeiksi. Keskenään kilpailevien aatesuuntausten räjähdysmäisen kasvu, tiedonvälityksen nopeutuminen ja kansainvälistyminen, ideologisesti liberaalia ja postmodernia maailmankatsomusta edustavien mediakeskittymien lisääntyminen, samaa sekulaaria ääntä käyttävän kansallisen tiedonvälityksen sekä yksilöiden ajattelua muokkaavan sosiaalisen median hegemonia ovat kaikki vaikuttaneet kehitykseen. Sen lisäksi modernia arvomaailmaa edustavien kulttuuristen ja sosiaalisten normien sekä kasvatuksellisten painotusten myötä juuri nuorempi väestönosa altistuu koko ajan uusille maailmankatsomuksille ja vaihtoehtoisille henkis-filosofisille näkemyksille.

Kehityksen suunta tulee näkyviin selkeimmin yksilöiden arkielämää ohjaavien elämänkäytäntöjen tasolla. Työelämän yhä tiukkenevat vaatimukset, perhe-elämän yhteensovittaminen nopeatempoiseen arkeen, yksilöllisiin valintoihin kohdistuvat ulkopuoliset paineet, niin aikuisten, lasten kuin nuortenkin elämään kohdistuvat yhä lisääntyvät odotukset ja kiire – kaikki nämä tekijät saavat aikaan sen, että henkiseen ja hengelliseen kasvuun ja pohdintoihin jää yhä vähemmän aikaa hektisen arjen keskellä.

Uskoon liittyvät kysymykset koetaan epärelevanteiksi ja vähemmän tarpeellisiksi omaa elämää ajatellen. Siitä seuraa, että uskonnon harjoittamiseen ja kirkolliseen toimintaan osallistuminen jää nykyihmiselle yhä vieraammaksi ja ajanpuutteen vuoksi haastavammaksi. Tämä näkyy erityisesti juuri yksilöllisiä elämänratkaisuja ja henkilökohtaisia valintoja heijasteleviin sosiaalis-eettisiin kysymyksiin liittyen. Kuten suhtautumisessa seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin, tasa-arvoisen avioliittolain kannattamiseen, sukupuolikäsitteistön uudelleen määrittelemiseen ja sukupuoli-identiteettiä koskeviin normatiivisiin katsomuksiin. Nämä uudet normit ja määritelmät ovat heijastaneet vaikutuksensa erityisesti avioliiton asemaan yhteiskunnan perussoluna. Sitä mukaa kun uudenlaisia määritelmiä ja tendenssejä on alettu nostaa aiempien kristillisten perusvakaumusten rinnalle, yksilöiden sosiaalistuminen ympäröivään yhteiskuntaan on alkanut vaikeutua ja samalla erityisesti perheen merkitys tulevien sukupolvien turvallisena kasvualustana vakavasti vaarantua.

Kehityssuunnan myötä kiinnostus tai sitoutuminen perinteiseen kristinuskoon ja sen pohjalta nousevaan arvoperustaan on kaikissa länsimaissa heikentynyt ja alttius omaksua vaihtoehtoisia, arvoperustaltaan epämääräisiä ja keskenään ristiriitaisia elämänselityksiä lisääntymisestään lisääntynyt. Liberalisoitumisen myötä varsinkin kirjoitettuun Raamatun sanaan nojaavista perustotuuksista on alettu irrottautua tavalla, joka poikkeaa siitä, miten niitä on klassisen kristinuskon piirissä tulkittu. Jo vuosikymmeniä Raamattua on yliopistojen opetuksessa pyritty tulkitsemaan ns. historiallis-kriittisen metodin mukaisesti eli ottamaan huomioon aikakausien muutoksiin sisältyvät kulttuuriset ja historialliset kontekstit. Raamatun kirjoitettuun sanaan pitäytymisen sijasta on haluttu nostaa esille joustavampia, aikasidonnaisempia ja modernimpia näkökulmia sisältäviä tulkintametodeja. Tähän kehityskulkuun liittyy kuitenkin vakava huoli siitä, kuinka uudenlaisen tulkintatavan kannattajat kykenevät ymmärtämään ja välittämään Raamatun ydinsanomaa aikalaisilleen saati tuleville sukupolville sellaisessa muodossa, jossa sen ikuisuusulottuvuus ja keskeisin sanoma ei hämärry.

Teologian tohtori Timo Eskola on historiallis-kriittisen tulkintavan osalta tuonut esiin sen heikkouksia, mutta samalla ilmaissut sen olevan jäämässä taka-alalle: ”Historiallis-kriittisen kauden teologinen ohjelma oli voimakas. Kirkoille tarjoiltiin myyteistä riisuttua teologiaa. Historiallis-kriittisen paradigman tuottama teologia on lähes täydellisesti luterilaisen teologian vastakohta. Koska ihminen ei ole langennut, käsitys synnistä hylätään ja sen tilalle tulee yleishumanistinen kasvatusihanne. Jumala voidaan tämän käsityksen mukaan löytää päätelmien avulla. Jumalan ja maailman välillä ei historiallis-kriittisen teologian mukaan ole minkäänlaista konfliktia. Jumala tai jumaluus on uskonnonfilosofisen pohdinnan kohde. Olentona hän ei ole pyhä ja oikeudenmukainen tuomari, vaan korkeintaan ihmisen keskustelukumppani ja matkatoveri. Tosin tästä ei seuraa yhtä erityistä jumalakäsitystä, vaan monia erilaisia jumalakuvia.

Jeesusta ei pidetä koko maailman Vapahtajana. Hän ei ole Jumalan valtakunnan Messias, joka yksin olisi tie ikuiseen elämään. Kristuksen kuolema puolestaan tulkitaan pelkäksi marttyyrikuolemaksi. Sovituksen jumalakuvaa pidetään raakalaismaisena. Muita uskontoja pidetään aivan yhtä hyvinä teinä Jumala-kysymyksen pohdintaan. Olennaisena pidetään sitä, miten ihminen elää uskonsa todeksi. Kirkon usko ja jumalakäsitys ovat historiallis-kriittisen kauden teologian mukaan kaikkineen virheellisiä. Jeesus ei ole Jumalan Poika eikä kolminaisuuden toinen persoona. Kysymys Pyhästä Hengestä sivuutetaan primitiivisenä henkiuskona”.

Ovatko historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen päivät luetut? Teologipäivät 2008, Timo Eskola - TE070108.pdf (sti.fi)

Osasyynä näihin kehityskulkuihin on, kuten edellä todettu, yhä lisääntyvä tiedonsaanti kaikista mahdollisista ideologisista, henkisistä ja hengellisistä vaihtoehdoista. Lisääntyvä tieto lisää väistämättä valinnanmahdollisuuksia eri vaihtoehtojen välillä – tässä valinnanmahdollisuuksien valtameressä toiset ajattelutavat alkavat saada enemmän kannatusta kuin toiset etenkin sen mukaan, millaisia ajattelutapoja julkisuutta hallitsevat mediatalot ja ajatushautomot haluavat pitää esillä.

Vastaavasti perinteisinä pidetyt näkemykset alkavat saada osakseen yhä enenevässä määrin kriittisiä ja torjuvia äänenpainoja. Erityisesti nuoriso, jonka maailmankatsomus on vasta muovautumassa ja jolta koulutus- ja kokemusperusteinen kypsyys vielä puuttuu, on altis kritiikin sumentamalle ajattelulle. Ja vastaavasti valmis omaksumaan laaja-alaisesti kaikkia uusimpia virtauksia ilman kykyä itsenäiseen syiden ja seurausten punnintaan sekä kokemuksellista elämänhallintaa edellyttävien johtopäätösten tekemiseen. Internetin välittämä katsomusten kirjo sekä sosiaalisen median pintajulkisuudessa vellovat ajatusmallit ovat helpommin omaksuttavissa ja löydettävissä kuin pintaa syvempää ajattelua sekä historian tuntemusta edellyttävät arvomallit.

Raamattu on kokoelma 1400 vuoden aikana laadittuja opillisia, historiallisia, vertauskuvallisia, profeetallisia, runollisia jne. kirjoituksia, jotka kokonaisuutena antavat riittävän tiedon Jumalasta, Hänen tahdostaan ja suunnitelmistaan koko ihmiskunnalle. Raamattu koostuu Vanhasta Testamentista, johon sisältyy Laki (Toora, Pentateukki) eli 5 Mooseksen kirjaa; 12 Historiallista kirjaa (tuomarit, kuninkaat ja Israelin kansan vaiheet); Viisauskirjat eli 5 opetuskirjaa (Job, Sananlaskut, Saarnaaja, Psalmit, Laulujen Laulu); 17 profeetallista kirjaa; Deuterokanoniset eli apogryfiset kirjat, jotka eivät sisälly luterilaisen kirkon käyttämään Raamattuun toisin kuin ortodoksisessa kirkossa. Uusi Testamentti koostuu 4 evankeliumikirjasta; Historiallisesta kirjasta nimeltä Apostolien teot (kertoo kirkon synnystä ja apostoli Paavalista); 21 kirjeestä (apostolien, kuten Paavalin kirjeitä ja opetuksia seurakunnille); Johanneksen ilmestyskirjasta.

Raamatun vuosituhansia säilyneet elämänohjeet ja perusvakaumukset pohjaavat katsomukseen, että Raamattu on Pyhä kirja, joka sisältää Jumalan ajattoman ja muuttumattoman pelastussanoman ihmiskunnalle. Kristinuskon näkökulmasta Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima ja totuudellinen Jumalan ilmoitus, jonka sisältö, opetukselliset ja teologiset periaatteet sekä niitä koskeva kirjallinen ja sanallinen ilmaisutapa vastaavat Hänen kaikkivaltiasta tahtoaan ja tarkoitustaan. Raamatun kirjallinen sisältö ilmaisee paitsi Kristuksessa toteutuvan pelastussanoman koko ihmiskunnalle, myös yksilön henkilökohtaista elämää koskevat ohjeet ja opetukset uskon ja elämän perustaksi. Vaikka tekstit on kirjoitettu ja koottu tietyssä historiallisessa tilanteessa, niiden opillinen ja ohjeellinen sisältö on ajaton ja koskee kaikkia maapallolla eläviä ihmisiä, kaikkina aikoina.

Raamattu on maapallon levinnein kirjallinen ja opillinen teos, jolla on yleisinhimillinen ja maailmankatsomuksellinen merkitys kaikille maapallolla eläville ihmisille, kaikkina aikoina. Tiivistettynä Raamatun merkityksen voi ilmaista seuraavin argumentein:

Raamatulla on korvaamaton eettinen merkitys koko ihmiskunnalle ja sen olemassaololle. Raamatun vaikutus moraaliarvoille on ollut länsimaisessa kulttuurissa mullistava. Vaikka moderni ihminen yhä useammin toteaa, ettei tarvitse Raamattua ja kristinuskoa tietääkseen, miten elää elämäänsä, hän unohtaa, kuinka perustavaa laatua oleva merkitys Raamatulla on ollut läpi koko sivistyneen ihmiskunnan historian. Modernia aikaa elävältä ihmiseltä jää täysin tajuamatta, että nykyisin hänen silmissään itsestäänselvyyksiltä näyttävät inhimillisen sivistyksen ja kulttuurin peruselementit juontavat juurensa nimenomaan kristillisistä ja raamatullisista eettis-moraalisista ja elämänkäytäntöjä ohjaavista periaatteista. Hän unohtaa, kuinka inhimillistä olemassaoloa ja kulttuurista kehitystä ohjaavat Raamatun arvot ja Jeesuksen opetukset ovat muokanneet kulttuuriamme vuosisadasta toiseen tasolle, jossa ihmisarvon ja elämän kunnioitus on keskeisiä periaatteita.

Se vaikutus, mikä kristilliseen arvopohjaan sisältyvillä periaatteilla on ollut länsimaiselle sivistykselle ja moraaliarvoille, tulee nykyajan ihmiselle ilmeiseksi vasta sitten, kun ne ovat alkaneet vaihtua alati muuttuviin ja ideologiselta sisällöltään sekulaareihin ja materialistista maailmankuvaa edustaviin arvoihin. Ja niiden seurauksena ihmisten sosiaalistuminen ympäröivään yhteiskuntaan on alkanut heiketä, yksilöiden sisäinen todellisuus sekä käsitys oikeasta ja väärästä hämärtyä, samalla yksilöiden irrallisuuden ja elämän tarkoituksettomuuden kokemus kasvaa, sisäisen tyhjyyden tunne ja mielenterveysongelmat räjähdysmäisesti lisääntyä sekä erilaisten ihmisryhmien välinen kanssakäyminen polarisoitua ja vastakkainasettelut kärjistyä.

Ne arvot ja elämää ohjaavat periaatteet, jotka meidän kulttuurissamme koetaan jokapäiväisiksi itsestäänselvyyksiksi, ovat suurimmalta osaltaan syntyneet kristilliseen uskoon sisältyvien elämänohjeiden ja eettisten perusvakaumusten pohjalta. Nykyisin nämä yli 2000 vuotta säilyneet ihmisarvoa ja elämän kunnioitusta, sekä koko luomakunnan merkitystä korostavat periaatteet alkavat olla halveksittuja modernin ihmisen silmin katsottuna - silmin, jotka ovat täysin sokaistuneet sille tosiasialle, että ilman kristinuskoa ja siihen sisältyvää arvopohjaa me tämän päivän ihmiset eläisimme vielä todellisuudessa, joka sosiaaliselta ja eettis-moraaliselta struktuuriltaan vastaisi alkuihmisten pakanallista yhteisöä.

Riidaton ja historiallisesti tunnustettu tosiasia on, että Raamatulla on ollut keskeinen merkitys länsimaisen sivistyksen ja sen perusarvojen sekä yhteiskunnallisen kehityksen ja sosiaalisen todellisuuden muotoutumisessa. 

Tiivistetysti ilmaistuna: Raamattu antaa oikeaan ja hyvään elämään kehottavia ohjeita niin  yksilöille kuin koko yhteisöllekin. Raamattuun sisältyvä ns. kultainen sääntö ohjeistaa: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te myös samoin heille" (Matt. 7:12, Mark. 12:29-31 - Jeesus viittaa näiden osalta Vanhan testamentin kohtiin 2 Moos. 3:6, 5 Moos, 6:4-5 ja 4 Moos. 19:18).

Raamattu opettaa, että kaikki ihmiset samalla tavalla vastuullisia teoistaan: samat moraalisäännöt koskevat kaikkia ihmisiä kaikkialla maapallolla. Oikean ja väärän mittapuu on ihmisen yläpuolella, Jumalan olemassaolossa ja Hänen elämän kunnioittamista ja ihmisen arvoa korostavissa säädöksissään.

Länsimainen oikeuskäsitys sekä oikeudenmukaisuuden, kansalaisten henkilökohtaisen koskemattomuuden ja vapauden, ihmisten välisen tasa-arvon ja yhteisöllistä elämää ohjaavien perusoikeuksien ja -vapauksien periaatteet on johdettavissa pitkälti Raamatusta.

Ks. Stand to Reason: Jesus Built Western Civilization (str.org)

Raamattuun sisältyvät elämänohjeet ovat lisänneet elämän kunnioitusta riippumatta ihmisten välisistä kulttuurisista, rodullisista, kielellisistä tai materiaalisista eroista ja sitä kautta kohottaneet maapallolla elävien ihmisten arvomaailmaa ja yleistä moraalista selkärankaa. Raamattu on vaikuttanut erilaisiin yhteisöllisiin elämänkäytäntöihin ja sosiaalista elämää strukturoiviin tapoihin, ajanlaskuun sekä vuotuista elämänkiertoa seuraaviin juhla-aikoihin.

Raamattu on ratkaisevalla tavalla vaikuttanut naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteutumiseen, lasten ja vailla turvaa elävien ihmisten tarpeiden huomioimiseen, perheen merkityksen korostumiseen, leskien ja yhteiskunnan heikommassa asemassa olevien aseman paranemiseen sekä jo historian varhaisessa vaiheessa orjuuden lakkauttamiseen.

Raamattu ja kristillinen opetus ovat olleet keskeisessä roolissa kirjoitus- ja lukutaidon luomisessa ja levittämisessä mahdollisimman laajoille kansankerroksille, kouluopetuksen kehittymisessä sekä kasvatus- ja koulutusjärjestelmien aikaansaamisessa. Nämä kaikki tekijät yhdessä ovat edistäneet niin yksittäisten kansalaisten kuin kokonaisten yhteiskuntien yleistä sivistystasoa ja luoneet edellytykset eri tieteenalojen, hallinnollisten rakenteiden, tekniikan sekä taiteiden ja kokonaiskulttuurin kehittymiselle.

Raamattuun sisältyvät ihmisarvoa ja elämänkunnioitusta koskevat periaatteet ovat olleet aikaansaamassa kehitystä, jossa sairaista, vanhuksista, leskistä ja yhteiskunnan vähäosaisista on pyritty huolehtimaan. Tehtävät, joita nykyisin hoitavat kuntien ja kaupunkien sosiaali- ja terveysviranomaiset ovat vanhastaan tulleet hoidetuiksi kirkollisten ja seurakunnallisten elinten toimesta. Sairaaloiden, vanhainkotien, orpokotien ja sosiaalihuollosta vastaavien organisaatioiden perustaminen ovat kehittyneet yksinkertaisista kirkon ja seurakuntien vanhastaan ylläpitämistä tehtäväalueista nykyisiin organisoituihin muotoihinsa ja yhteiskunnallisiin rakennetasoihinsa.

Kysymykseen, millainen Raamatun yleinen merkitys on ollut koko ihmiskunnalle, löytyy erinomaisesti kiteytetty vastaus Alvin J. Schmidtin vuonna 2004 julkaistusta teoksesta ’How Christianity Changed the World’:

”Raamattu selittää ihmiskunnan perimmäiset kysymykset. Se vastaa ongelmiin, joihin ei saa vastausta muualta. Raamattu antaa ainutlaatuisen perustan ihmisille, kun he käsittelevät omia, yhteiskunnan ja maailman ongelmia.

Raamattu antaa totuudellisen kuvan ihmisen pahuudesta ja syyllisyyden ongelmasta. Tämän ongelman ratkaisemiseksi Raamattu korostaa ihmisen täydellistä riippuvuutta Jumalasta ja hänen armahtavasta  rakkaudestaan ihmistä kohtaan.

Raamattu opettaa, että jokainen yksilö on ainutlaatuisen arvokas, ja se pystyy myös perustelemaan ihmisarvoa.

Raamattu opettaa, että elämällä on tarkoitus.

Raamattu opettaa, että ihminen on olemukseltaan hengellinen, ja siksi hengelliset ja henkiset arvot ovat tärkeitä”.

Alvin J. Schmidt, How Christianity Changed the World (2004)

Kun tekoälyltä kysyy Raamatun ja kristillisten arvojen merkitystä ihmiskunnalle saa tällaisen vastauksen:

”Kristilliset arvot ovat arvoja, jotka juontuvat kristillisestä uskosta ja Raamatun opetuksista. Ne voivat vaikuttaa yhteiskuntaan ja yksilöiden arvomaailmaan eri tavoin. Tässä on joitakin esimerkkejä kristillisistä arvoista ja niiden vaikutuksista yhteiskuntaan:

1. Rakkaus ja myötätunto: Kristillisessä opetuksessa korostetaan lähimmäisenrakkautta ja välittämistä toisista ihmisistä. Tämä voi johtaa yhteiskunnassa arvostukseen yhteisvastuullisuudesta, huolenpidosta vähäosaisia kohtaan ja pyrkimyksestä edistää oikeudenmukaisuutta.

2. Rehellisyys ja totuudenmukaisuus: Kristillisessä etiikassa korostetaan rehellisyyttä, vilpittömyyttä ja totuuden puhumista. Nämä arvot voivat edistää luottamusta yhteiskunnassa, oikeudenmukaisuutta ja vastuullista toimintaa eri elämänalueilla.

3. Kunnioitus ihmiselämää kohtaan: Kristillisessä perinteessä ihmisen ainutlaatuisuus ja arvokkuus korostuvat. Tämä voi johtaa arvostukseen ihmisoikeuksista, elämän kunnioittamisesta alusta loppuun, sekä pyrkimykseen edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta kaikille.

4. Anteeksianto ja sovinto: Kristillinen opetus kannustaa anteeksiantoon ja sovintoon. Tämä voi edistää rauhaa, sovittelua ja yhteisöjen eheyttämistä konfliktitilanteissa.

5. Nöyryys ja palveleminen: Kristillisessä opetuksessa korostetaan nöyryyttä ja toisten palvelemista. Tämä voi johtaa pyrkimykseen auttaa muita, vapaaehtoistyöhön osallistumiseen ja yhteisöllisyyden edistämiseen.